Yleispuhekielinen

Yleispuhekielinen on suomalaisessa kielitieteessä käytetty rekisterinimitys, joka kuvaa suomen kielen yleisesti käytettyä arkipäiväistä puhe- ja kirjoitusasua, joka sijoittuu kirjakielen ja puhekielen välimaastoon. Se tarkoittaa kieltä, jota suuri osa suomalaisista käyttää ja ymmärtää yhteisissä keskusteluissa sekä medioissa suunnatussa viestinnässä. Yleispuhekielinen kirjoitettu ja puhuttu ilmaisu voi olla selkeämpää ja vähemmän muodollista kuin kirjakieli, mutta ei välttämättä yhtä slangiin taipuvaa kuin tiukasti puhekieliset rekisterit.

Käyttö ja piirteet. Yleispuhekielinen muoto on suunnattu suurelle yleisölle, ja sen tavoitteena on selkeys sekä saavutettavuus. Siitä pyritään pitämään sanasto ja rakenteet yleisesti tuttuina ja välttämään raskasta erikoissanastoa. Puhutussa kielessä ilmaukset voivat olla suoraviivaisia ja informatiivisia, kun taas kirjoitetussa muodossa ne pysyvät usein neutraalina ja johdonmukaisena. Sille ominaisia ovat arkipäiväiset ilmaisut sekä lievä kielen asenne, joka tekee viestinnästä lähestyttävää ilman liiallista slangia.

Suhde muihin rekistereihin. Kirjakieli edustaa kirjoitettua, säädeltyä kieltä, kun taas puhekieli kattaa laajemman spektrin epäformaalia arkipieltä. Yleispuhekielinen sijaitsee näiden välimaastossa: se käyttää useimmiten selkeää rakennetta, mutta sallii yleisönkielelle ominaista puhekielistä sävyä ja ilmaisuja, erityisesti mediaviestinnässä sekä koulutuksessa ja virallisessa pienessä kommunikaatiossa.

Lähestymistavat ja käytännön esimerkit vaihtelevat alueittain ja yhteisöittäin, mutta yleispuhekielinen käsitteenä pyrkii kuvaamaan neutraalia, laajasti ymmärrettävää päivittäistä kieltä.