Yhteentoimivuutta

Yhteentoimivuus tarkoittaa järjestelmien, organisaatioiden ja prosessien kykyä toimia yhdessä siten, että ne voivat vaihtaa tietoa ja käyttää palveluita ilman erillisiä mukautuksia. Sillä voidaan kuvata teknistä, semanttista ja organisatorista yhteentoimivuutta: tekninen koskee yhteensopivia tiedonsiirtotapoja, tiedostomuotoja ja rajapintoja; semanttinen varmistaa yhteisen merkityksen ja yhtenäiset tietomallit; organisatorinen käsittää toimintatapojen, hallinnon ja säädösten yhteensopivuuden sekä sopimusten noudattamisen.

Yhteentoimivuus istuu usein useilla tasoilla. Teknisellä tasolla ratkaisevat muun muassa rajapintojen standardit ja tiedonvaihdon protokollat. Semanttinen taso edellyttää yhteisiä sanastoja, ontologioita ja data- eli informaatiorakenteita, jotta sama käsite ymmärretään samalla tavalla järjestelmästä toiseen. Organisatorinen yhteentoimivuus puolestaan liittyy prosessien harmonisointiin, johtamiseen, tietosuojaan ja sopimus- sekä hallintokäytäntöihin.

Standardeja ja viitekehyksiä on lukuisia. Kansainvälisiä toimijoita ovat ISO/IEC, IEEE ja W3C, sekä alakohtaisia standardeja kuten HL7 ja FHIR terveydenhuollossa sekä OGC geoinformaatiossa. Euroopassa keskeisiä ovat EIF (European Interoperability Framework) ja kansalliset sekä alueelliset kehykset. Yhteentoimivuus vaatii usein julkisen ja yksityisen sektorin yhteistyötä, konformaatiotestausta sekä tietojen laadun ja hallinnan parantamista.

Hyötyjä ovat tehokkuus, parempi tiedonlaatu ja mahdollisuus laajoihin palvelukokonaisuuksiin sekä ristikansalliseen yhteistyöhön. Haasteita puolestaan aiheuttavat vanhojen järjestelmien pysyvyys, erilaisten standardien väliset yhteensopivuusongelmat, tietoturva ja yksityisyys sekä kustannukset toteutuksessa ja hallinnassa. Yhteentoimivuus on keskeinen edellytys digitaalisten ekosysteemien toimivuudelle.