Värinegatiivifilmi

Värinegatiivifilmi on valokuvausmateriaali, jolla tallennetaan negatiivinen kuva, jossa värit ovat käänteisiä ja valoisuus on päinvastainen kuin alkuperäisessä kohteessa. Kun filmille tehdään valotus, valo synnyttää kemiallisen reaktion hopeahalogenidikiteisiin, jotka ovat sijoitettuina kalvon emulsio-kerrokseen. Kehitysprosessissa valotetut alueet muuttuvat tummiksi ja valottamattomat vaaleiksi, ja väriaineet muodostavat värikuvan.

Värinegatiivifilmin toiminta perustuu useampaan emulsiokerrokseen, joista jokainen on herkkä eri värisävyille – yleensä siniselle, vihreälle ja punaiselle valolle. Jokaisen kerroksen alla on keltainen suodatin, joka estää sinisen valon pääsyn alempiin kerroksiin. Kehitysprosessin aikana jokaiselle kerrokselle muodostuu oma värinsä, jotka yhdistyvät muodostaen lopullisen värinegatiivin. Värinegatiivin läpi katsottaessa tai sitä suurennuslaitteella tarkasteltaessa värit ja sävyt ovat käänteisiä alkuperäiseen näkymään nähden.

Negatiivista käytetään pohjana positiivisen kuvan, kuten valokuvan tai digitaalisen kuvan, luomiseen. Tämä tehdään joko valottamalla negatiivi valoherkälle paperille (valokuvapaperi) tai skannaamalla negatiivi digitaaliseen muotoon. Valokuvaprosessissa valotetut alueet negatiivissa päästävät vähän valoa läpi, ja ne muodostavat positiivissa vaaleita alueita, kun taas negatiivin tummat alueet estävät valon pääsyn ja muodostavat positiivissa tummia alueita. Samoin värien käänteisyys negatiivissa korjautuu positiiviksi. Värinegatiivifilmi oli 1900-luvulla yleisin tapa tallentaa värivalokuvia ennen digitaalikameroiden yleistymistä, ja se on edelleen suosittu harrastajien ja taiteilijoiden keskuudessa sen ainutlaatuisen visuaalisen ilmeen vuoksi.