Vähimmäispalkat

Vähimmäispalkat ovat työntekijöille maksettavia palkkoja, joiden suuruus on määritelty lailla tai palkkoja koskevissa neuvottelu- ja sopimusjärjestelmissä. Tavoitteena on suojata työntekijöitä liian alhaiselta palkoilta ja varmistaa vähimmäistoimeentulo sekä kilpailuhyöty.

Mallit voidaan jakaa kahteen päätyyppiin: lakisääteinen minimipalkka, jolloin valtio määrää alimman sallitun tuntipalkan; sekä järjestelmä, jossa minimipalkka määräytyy työehtosopimuksissa työnantajien ja ammattiliittojen kesken (yleissitova TES). Joissakin maissa ei ole yleistä lakisääteistä minimipalkkaa; palkat määräytyvät alan työehtosopimusten kautta.

Suomessa ei ole yleistä lakisääteistä minimipalkkaa. Palkat määräytyvät pääosin työehtosopimuksin ja niissä yleissitovuus on tärkeä mekanismi. Hallitus voi tukea pienituloisten asemaa erilaisin toimenpitein, mutta minimipalkkatason asettaminen ei ole yleisesti käytössä.

Kansainvälisiä esimerkkejä: Saksassa otettiin käyttöön yleinen lakisääteinen minimipalkka vuonna 2015. Yhdistyneessä kuningaskunnassa on National Minimum Wage ja myöhemmin National Living Wage, jotka riippuvat iästä ja työaikaisuudesta. Yhdysvalloissa on sekä liittovaltion minimipalkka että osavaltioiden määrittelemät korkeammat minimipalkat.

Vaikutukset vaihtelevat: minimipalkat voivat pienentää köyhyystasoa ja parantaa työntekijöiden ostovoimaa, mutta ne voivat lisätä työvoimakustannuksia ja joissain tapauksissa vaikuttaa työn kysyntään. Käytännöt kehittyvät talous- ja työmarkkinatilanteen mukaan.