Virheentunnistuksella

Virheentunnistuksella tarkoitetaan menetelmiä ja käytäntöjä, joiden avulla havaitaan virheitä tiedoissa, prosesseissa ja järjestelmissä. Sen pääasiallinen tavoite on lisätä luotettavuutta ja estää virheiden aiheuttamat haitat varmistamalla, että poikkeamat havaitaan ajoissa.

Sovelluskohteita ovat muun muassa tietoliikenne, tallennusjärjestelmät ja ohjelmistoprosessit. Tietoliikenteessä virheentunnistus varmistaa, että vastaanotettu tieto vastaa lähetyksen tarkoitusta; jos virhe havaitaan, data voidaan pyytää uudelleenlähettämään. Tallennuksessa virheentunnistus ja sitä seuraava virheenkorjaus voivat käyttää ECC-muistia, RAID-järjestelmiä ja muita suojausmenetelmiä. Ohjelmistossa virheentunnistus ilmentyy syötteen validoinnin, testauksen ja poikkeusten käsittelyn muodossa.

Tekniikat vaihtelevat kevyistä pariteettitarkisteista ja koontikoodeista (checksums, CRC) aina virheenkorjaaviin koodeihin kuten Hamming-koodit ja Reed–Solomon -koodit. Pariteettikoodi antaa yksinkertaisen virheentunnistuksen, kun taas CRC havaitsee laajemman joukon virheitä. ECC-muisti sekä monet tiedonvarmistusjärjestelmät yhdistävät virheentunnistuksen ja virheenkorjauksen, mikä parantaa järjestelmän kokonaiskestävyyttä.

Rajoitteita ovat virheiden piiloutuminen, lisäviiveet sekä ylimääräiset kustannukset lataukselle ja laskennalle. Siksi virheentunnistuksessa korostuvat tasapainon löytäminen tarkkuuden, suorituskyvyn ja resurssien käytön välillä sekä sovelluksesta riippuva suunnittelu. Standardit ja protokollat määrittelevät yleensä käytännöt, joiden avulla virheentunnistus voidaan toteuttaa mahdollisimman luotettavasti.