Vedenkiertoon

Veden kiertoon (veden kiertokulku) on hydrologinen prosessi, jossa veden määrä maapallolla pysyy käytännössä vakiona, mutta veden muodot ja sijainnit muuttuvat. Kiertoa ohjaavat auringon energia ja painovoima: aurinko saa veden haihtumaan sekä maaperästä ja kasveista, ja painovoima johtaa veden liikkeeseen ilmakehässä, maaperässä sekä vesistöjen välillä.

Keskeiset kehityssyklit koostuvat haihtumisesta ja transpiraatiosta (haihdutus), tiivistymisestä ja pilvien muodostumisesta, sateesta sekä takaisin valumasta ja veden pidättämisestä maaperään. Haihtuminen tapahtuu meristä, järvistä ja maaperästä; tiivistyminen synnyttää pilvet, joista sade palauttaa veden maanpinnalle. Osa vedestä imeytyy maaperään (imeytyminen) ja siirtyy pohjaveden sekä vesistöjen kautta takaisin kiertokulkuun; osa virtaa pintavutoina takaisin jokiin ja mereen.

Vedenkierto koostuu erilaisten varastojen muodosta: suurimmat ovat meret ja valtameret, ja kiertoon osallistuvat myös ilmakehä, maa- ja pohjavesi sekä maa-alueiden lumijää. Kierron nopeus vaihtelee päivien ja vuosien välillä; veden siirtyminen ilmakehästä meriin voi kestää päivistä viikkoihin, kun taas pohjaveden uudistuminen voi kestää vuosikymmeniä tai pidempään.

Inhimillinen toiminta vaikuttaa kiertoon ilmaston, maankäytön ja vesivarojen hallinnan kautta. Ilmastonmuutos muuttaa sademääriä ja haihtumista; kaupunki- ja maatalouskäyttö vaikuttavat infiltraatioon ja virtaamiin, mikä voi lisätä tulvia ja vesivarojen kestävyyden haasteita.

Veden kiertoa pidetään elintärkeänä ekosysteemien ja ihmisten kuormituksesta riippumattomana prosessina. Sen ymmärtäminen tukee vesivarojen hallintaa, tulvasuojelua sekä sopeutumista ilmaston muutoksiin.