Valokuituun

Valokuituun on suomenkielinen taivutusmuoto valokuitu-sanasta, ja sitä käytetään yleisesti viittaamaan valokuituteknologiaan sekä kehitykseen, jossa kupariverkoista siirrytään kuituverkkoihin. Esimerkiksi fraasissa siirtyminen valokuituun tarkoitetaan siirtymää perinteisistä verkoista valokuitupohjaisiin ratkaisuihin.

Valokuitu on teknologia, jossa tiedonsiirto tapahtuu valon avulla ohuisiin lasi- tai muovikuituihin. Valo kulkee kuidun ytimessä kokonaisheijastuksen avulla, ja kuori estää valon karkaamisen. Kuidut ovat yleensä suojattu rakenteella, joka sisältää kerroksia ja suojaavan päällysteen, jotta ne kestävät mekaanista rasitusta ja ympäristötekijöitä.

Kuituja on yksimoodisia (single-mode) ja monimoodisia (multimode). Tiedonsiirroissa käytetään yleensä aallonpituuksia noin 1310 ja 1550 nanometriä, joissa häviöt ovat pienimmät. Modernit kuidut mahdollistavat pitkiä linkkejä ja suuria tiedonsiirtokapasiteetteja, erityisesti wavelength-division multiplexingin (WDM) ja edistyneiden modulaatioiden avulla.

Sovellukset kattavat telekommunikaation, internetin, FTTH-verkot sekä datakeskusten yhteydet. Suomessa kuituverkkojen rakentaminen on lisännyt kiinteän laajakaistan saatavuutta ja luotettavuutta, ja sekä operaattorit että julkiset hankkeet osallistuvat sen toteuttamiseen.

Valokuituverkoilla on etuja kuten suuri kaistanleveys, hyvä signaalin eheys ja immuniteetti sähkömagneettiselle häiriölle sekä alhainen signaalihäviö pitkillä matkoilla. Haasteita ovat asennuskustannukset, kuidun hauraus ja liitännöiden sekä asennustöiden vaativuus. Tutkimus ja kehitys tähtäävät parempaan taivutusterävyyteen, alhaisempiin kustannuksiin ja laajempaan maantieteelliseen kattavuuteen.