Ulkoisvaliditeetti

Ulkoisvaliditeetti tarkoittaa tutkimustulosten yleistettävyyttä – kykyä yleistää tulokset muiden populaatioiden, tilanteiden, ajankohtien tai ympäristöjen osalta. Se vastaa kysymykseen siitä, voiko tutkimuksen löydöksiä soveltaa laajemmin kuin missä ja milloin tutkimus tehtiin.

Keskeisiä ulkoisen validiteetin ulottuvuuksia ovat populaation ulkoisvaliditeetti ja asetelman eli kontekstin ulkoisvaliditeetti, joka tunnetaan myös ekologisena validiteettina. Populaarin ulkoisvaliditeetti liittyy siihen, voiko otoksen tulokset yleistää väestöön ilman suuria harhoja. Ekologinen validiteetti puolestaan tarkoittaa, voiko tutkimuksen tuloksia soveltaa erilaisiin ympäristöihin ja tilanteisiin, kuten koulutukseen, työpaikalle tai kotikäyttäytymiseen. Aikana ja kulttuurissa tapahtuvat muutokset voivat myös vaikuttaa ulkoiseen validiteettiin.

Ulkoista validiteettia voivat heikentää monet tekijät: epäedustava otos, otoksen tai asetelman poikkeamat todellisesta väestöstä, laboratorio- tai koeasetelman keinotekoisuus, mittaus- ja havainnointitekniikoiden kulttuurilliset piirteet sekä aikaperusteiset vaihtelut. Lisäksi tutkimuskontekstin erityispiirteet voivat rajoittaa johtopäätösten sovellettavuutta.

Tuenneiden tutkimusmenetelmien avulla ulkoista validiteettia voidaan parantaa: monipaikkaiset ja monikulttuuriset tutkimukset, useita otoskokoja ja rekrytointistrategioita, luonnollisissa ympäristöissä tehtävät tutkimukset sekä toistuvat replikoinnit eri aikoina ja eri olosuhteissa. Ulkoista validiteettia arvioidaan usein meta-analyyseissa ja tutkimusten toistuvuudessa.

Ulkoisesta validiteetista huolehditaan osana tutkimuksen kokonaislaatua, jolloin tulosten merkitys ja sovellettavuus ovat selkeitä sekä tutkimusalueen ulkopuolella että sen rajojen sisällä.