Tähtiluokitusjärjestelmät

Tähtiluokitusjärjestelmät viittaavat menetelmiin, joilla tähtiä luokitellaan niiden ominaisuuksien, kuten lämpötilan, valon spektrin ja kirkkauden perusteella. Yksi tunnetuimmista luokituksista on **Harvardin spektraalluokitusjärjestelmä**, joka luokittelee tähtiä pääasiassa niiden pinnan lämpötilan mukaan. Järjestelmä jaetaan seitsemään pääluokkaan: O, B, A, F, G, K ja M, joista O-luokka on kuumin ja M-luokka viilein. Jokaisella luokalla on omat ominaisuutensa, kuten valon värin ja spektrin ominaisuudet.

Harvardin järjestelmän lisäksi tähtiä luokitellaan myös niiden kirkkauden mukaan. Absoluuttinen kirkkaus mittaa tähtien todellista valovoimaa, kun taas näennäinen kirkkaus kuvaa niiden näkyvyyttä Maasta. Kirkkauden luokitus jaetaan useisiin luokkiin, kuten superjättiläisiin, jättiläisiin, pääjoukkoon ja kääpiöihin. Esimerkiksi Aurinko kuuluu pääjoukkoon (G2V), kun taas Betelgeuse on punainen jättiläinen (M1–M2I).

Tähtien luokittelu on tärkeää tähtitieteen tutkimuksessa, sillä se auttaa ymmärtämään niiden kehitysvaiheita ja ominaisuuksia. Spektriluokitus mahdollistaa myös etäisyyksien ja koostumuksen arvioinnin. Nykyään tähtien luokittelu yhdistää usein myös niiden massan, ikän ja muiden fysikaalisten ominaisuuksien tutkimisen.