Turvallisuusmallit

Turvallisuusmallit ovat teoreettisia kehyksiä, jotka määrittelevät säännöt ja periaatteet, joiden mukaan tieto liikkuu ja käyttöoikeuksia hallitaan tietojärjestelmissä. Niiden tarkoituksena on turvata luottamuksellisuus, eheys ja saatavuus sekä tukea riskienhallintaa ja vaatimustenmukaisuutta.

Keskeisiä luokitteluja ovat DAC, MAC, RBAC ja ABAC. DAC (discretionary access control) antaa käyttöoikeudet käyttäjille harkinnan mukaan; MAC (mandatory access control) perustuu järjestelmän määrittelemiin luokitus- ja tarkistussääntöihin; RBAC (role-based access control) käyttää rooleja käyttöoikeuksien määrittämiseen; ABAC (attributes-based access control) perustuu käyttäjän, resurssin ja kontekstin attribuutteihin päätöksenteossa.

Tietovirtoihin liittyvät mallit kuten Bell-LaPadula, Biba, Clark-Wilson, Brewer-Nash (Chinese Wall) sekä Lattice-mallit antavat sääntöjä tiedon liikutteluun ja eheyden varmistamiseen. Bell-LaPadula suojaa luottamuksellisuutta: ei saa lukea tietoja korkeammalta luokitukselta (no read up) ja ei saa kirjoittaa alemman luokituksen tietoihin (no write down). Biba keskittyy eheyteen: ei saa lukea alhaisemman eheystason tietoja (no read down) ja ei kirjoittaa korkeammalle eheystasolle (no write up). Clark-Wilson korostaa seuraamusprosesseja ja transaktioiden oikeaoppista muodostamista, Brewer-Nash rajoittaa siirtoja konfliktien välttämiseksi, ja Lattice-malli käyttää luokituksien järjestelmäryhmiä ja niiden ylivertaisten relationaalisten suhteiden hallintaa.

Hyödyntämistapaukset: turvallisuusmallit ohjaavat järjestelmäarkkitehtuuria, pääsynvalvontapolitiikkoja, tiedon seurattavuutta ja auditointia sekä vaatimustenmukaisuutta, kuten tietoturvastandardeja.

Haasteet: mallien kompleksisuus ja hallinnan kustannukset sekä yhteensopivuus nykyaikaisten ympäristöjen, kuten pilvi- ja mikropalvelujärjestelmien kanssa. Oikea lähestymistapa on usein yhdistää useita malleja organisaation riskin mukaan.