Tulosperusteisuus

Tulosperusteisuus tarkoittaa julkisen rahoituksen jakamista siten, että merkittävä osa rahoituksesta pohjautuu saavutettuihin tuloksiin ja tavoitteiden täyttymiseen, ei pelkästään käytettyihin resursseihin. Rahoitus voidaan ohjata sopimuksiin perustuvina tulosmittareina, jotka mittaavat palvelun laatua, vaikuttavuutta tai tuottavuutta.

Termiä käytetään erityisesti Suomen korkeakoulujen rahoitusjärjestelmän yhteydessä, jossa suuri osa valtion rahoituksesta määräytyy tulosperusteisesti. Indikaattoreita voivat olla valmistuneiden määrä, koulutuksen suorittamisajat, valmistuneiden työllistyminen sekä tutkimus- ja kehitys‑aktiivisuus, kansainvälisyys ja yhteiskunnallinen vaikuttavuus. Sote-uudistuksen yhteydessä on pohdittu ja kokeiltu tulosperusteisia malleja kunnille ja palveluntuottajille suunnatuissa rahoitusosuuksissa, mutta malli ei ole kaikilta osin vakiintunut.

Toteutusmalli määrittelee mittarit, tietolähteet, lähtötason ja tavoitteet sekä sen, kuinka suuri osa budjetista on tulosperusteista. Osa rahoituksesta maksetaan kiinteänä perusosan ja osa tulosperusteisen osuuden kautta; mallit sisältävät usein riskin jakamisen sekä läpinäkyvyyden.

Hyödyt voivat olla parempi tehokkuus, laadun paraneminen ja vastuun lisääntyminen sekä vaihtoehtojen parempi kohdentuminen politiikkatavoitteisiin. Haittoja ovat muun muassa riski tulos- ja mittarilouhinnalle, riippuvuus datan laadusta, kannustinloukot sekä hallinnollinen taakka ja mahdolliset epäkohdat tasa-arvossa.

Yhteenvetona tulosperusteisuus on yleistymässä erityisesti korkeakoulujen rahoitusmallien keskeisenä osana, mutta sen mittarit ja toteutus vaativat jatkuvaa kehittämistä sekä huolellista tasapainottelua eri tavoitteiden välillä.