Toimintateoriaa

Toimintateoria on kulttuurihistoriallisen toimintateorian suuntaus, joka tarkastelee ihmisten toimintaa sosiaalisessa ja materiaalisessa kontekstissa. Teoria korostaa, että tavoitteiden saavuttaminen tapahtuu käyttämällä välineitä ja vuorovaikutusta muiden kanssa, ja että toiminta muotoutuu kulttuurisesti ja historiallisesti kehittyneiden käytäntöjen kautta. Syntyynsä se sai 1920–1930-luvuilla Venäjällä Lev Vygotskyn ja Aleksei Leont'evin tutkimusten pohjalta; myöhemmin sen kehitti erityisesti Yrjö Engeström, joka laajensi mallia kolmannen sukupolven toimintateoriaksi ja muodosti kulttuurihistoriallisen toimintateorian (CHAT).

Keskeinen käsite on toimintajärjestelmä, joka koostuu toimijasta (subject), objekti (tavoite), välineistä tai työvälineistä (tools), yhteisöstä (community), säännöistä (rules) sekä työnjaosta (division of labor). Näiden elementtien väliset suhteet ja konfliktit muodostavat toiminnan dynamiikan. Toiminnan lopullisena tarkoituksena nähdään sekä oppiminen että uudenlaisten käytäntöjen kehittyminen.

Kolmannen sukupolven kehityksessä Engeström korosti ristiriitoja (contradictions) ja laajentavaa oppimista: toimintayksikön muutokset voivat levitä koko järjestelmään. Tämä malli soveltuu monipuolisesti koulutuksen, organisaatioiden ja ihmisen–tietokone- vuorovaikutuksen analyysiin sekä suunnitteluun.

Toimintateoriaa käytetään esimerkiksi koulutuksen suunnittelussa, oppimisprosessien analysoinnissa, työpaikan käytäntöjen kehittämisessä sekä käyttäjäkokemuksen tutkimuksessa. Teorian vahvuutena on kokonaisvaltainen, kontekstisidonnainen lähestymistapa, mutta haasteina ovat monimutkaisten suhteiden operatiivinen hahmottaminen ja käytännön toteutus.