Teräslajeja

Teräslajeja tarkoittaa erilaisten terästen koostumusta ja käsittelyä kuvaavia ryhmiä. Luokittelua voidaan tehdä monin tavoin, mutta yleisimmät tavat perustuvat hiilen määrään, lisäaineisiin sekä käytettyyn lämpökäsittelyyn.

Hiiliteräkset muodostavat perusryhmän. Hiilipitoisuus määrää kovuuden, kulutuskestävyyden ja sitkeyden. Matala-hiiliset teräkset (<0,3 % C) ovat helposti koneistettavia ja edullisia; keskihiiliset (noin 0,3–0,6 % C) tarjoavat hyvän tasapainon lujuuden ja muokkautuvuuden; korkean hiilipitoisuuden (>0,6 % C) teräkset mahdollistavat erittäin kovien työkalujen valmistamisen lämpökäsittelyllä. Niitä käytetään laajasti rakennus- ja koneosissa sekä kulutusta kestävissä kappaleissa.

Seostetut teräkset sisältävät lisäksi muita aineita, kuten kromia, vanadiinia, molybdeeniä ja mangaania. Nämä lisäaineet parantavat lujuutta, kovuutta ja kulutuskestävyyttä sekä tarjoavat parempia lämpötilan kesto-ominaisuuksia. Käyttökohteita ovat rakenneteräkset sekä erikoisrakenteet, joissa vaaditaan suurempaa suorituskykyä.

Ruostumattomat teräkset ovat korkean kromipitoisuutensa ansiosta korroosionkestäviä. Yleisimmät ruostumattomat teräkset ovat austeniittiset, kuten 304 ja 316, sekä martensiittiset ja ferriittiset tyypit, joilla on erilaiset kovuus- ja korroosionkestävyysominaisuudet. Ne soveltuvat sekä keittiövälineisiin että teollisiin ympäristöihin, joissa kosteutta ja korroosiota esiintyy.

Työkalu- ja erikoisteräkset on suunniteltu kestämään kulutusta, muokkausta sekä vaihtelevia lämpötiloja. Esimerkkejä ovat D2, A2 ja H13 sekä nopeahüberisemmät teräkset kuten M2 ja T1, joita käytetään muottien, muokkauksen ja leikkausprosesseissa.

Sovellukset riippuvat koostumuksesta ja lämpökäsittelystä. Teräslajeja luokitellaan kansainvälisillä standardeilla, kuten EN- ja SAE/AISI-järjestelmillä, joiden mukaan valinta tehdään käyttökohteen vaatimusten mukaan.