Tallennuslevyt

Tallennuslevyt, tai tallennuslevyksi kutsuttuja levyjä, ovat magneettista tallennusmenetelmää käyttäviä levyjä, joilla voidaan tallentaa ja lukea tietoa magneettisten levyjen avulla. Ne ovat olleet keskeinen osa tietokoneiden ja tietojärjestelmien ulkoista tallennusta 1960-luvulta lähtien. Tallennuslevyt toimivat pyörivän magneettilevyn avulla, johon tieto tallennetaan magneettisten alueiden avulla. Tieto luetaan levyn pinnalta magneettisilla lukulaitteilla, jotka tunnistavat magneettikenttien muutokset.

Tallennuslevyjen kehitys on ollut merkittävä osa tietotekniikan historiaa. Alkuperäiset levyt olivat suuria, kalliita ja niillä oli pieni tallennuskapasiteetti verrattuna nykyaikaiseen teknologiaan. Esimerkiksi IBM:n vuonna 1956 esitellyt IBM 350-levy oli yksi ensimmäisistä massiivisista tallennuslevyistä, joilla oli 5 megatavua tallennuskapasiteettia. Nykyään tallennuslevyt ovat pienikokoisempia, nopeampia ja niillä on huomattavasti suurempi tallennuskapasiteetti.

Tallennuslevyjä käytetään edelleen laajalti tietokoneiden kiintolevyasemina (HDD, hard disk drive), jotka ovat yksi yleisimmistä ulkoisen tallennuksen muodoista. Kiintolevyasemat koostuvat yhdestä tai useammasta magneettilevyistä, jotka pyörivät korkealla nopeudella ja joiden pinnalle tieto tallennetaan ja luetaan lukulaitteiden avulla. Kiintolevyasemat ovat edelleen suosittuja, koska ne tarjoavat suuren tallennuskapasiteetin suhteellisen alhaisella hinnalla verrattuna muihin tallennusmuotoihin, kuten kiintotiheisiin muistiin (SSD).

Tallennuslevyjen etuja ovat muun muassa suuri tallennuskapasiteetti ja alhainen hinta megatavua kohti. Niiden haittapuolia ovat kuitenkin suurempi herkkyys mekaanisille vaurioille ja hitaampi suorituskyky verrattuna kiintotiheisiin muistiin. Kiintolevyasemat ovat kuitenkin edelleen tärkeitä tietokoneiden ja tietojärjestelmien ulkoisen tallennuksen ratkaisuissa, erityisesti suurten tietomäärien varastoinnissa.