Taajuuslainsäädäntö

Taajuuslainsäädäntö, tai taajuuslainsäädäntö ja siihen liittyvä sääntely, tarkoittaa lainsäädäntöä ja sääntöjä, jotka hallinnoivat radiotaajuuksien käyttöä. Sen tavoitteena on varmistaa taajuuksien tehokas ja oikeudenmukainen käyttö, ehkäistä häiriöitä ja turvata sekä tele- että radiopalvelujen turvallisuus sekä yleinen etu. Taajuudet ovat rajallinen resurssi, ja niiden jakaminen sekä käyttö on tarkasti suunniteltua ja valvottua.

Säädännön keskeisiä osa-alueita ovat taajuuksien jakaminen ja lisensointi eri käyttötarkoituksiin (esim. mobiililiikenne, televisio, radiopalvelut, satelliittiviestintä, ilmailu, maatalous, hengenpelastus), sekä hyväksyttävät tekniset vaatimukset, kuuluisuudet ja voimatasot. Lisäksi sääntely sisältää häiriöiden ehkäisyn, taajuusvaraukset ja taajuuslähteiden valvonnan. Joissakin taajuuksissa käytetään lisensoimatonta (unlicensed) tai yhteiskäyttöistä käyttöä, kun taas toisiin tarvitsee julkisen luvan tai määräyksiä kilpailutilanteen hallitsemiseksi.

Kunnianhimoisessa ylläpidossa keskeisiä toimijoita ovat kansallinen sääntelyviranomainen sekä hallintoelimet, radiotoiminnan ja telekommunikaation aloilla toimivat yritykset, ja kansainväliset järjestöt. Kansallinen tasolla esimerkkinä Suomessa Traficom vastaa radiotaajuuksien hallinnoinnista, myöntää lisenssejä, valvoo käyttöä ja ratkaisee häiriötilanteita. Kansainvälisesti sääntely liittyy ITU:n Radio Regulations -sääntöihin sekä EU:n kehykseen, kuten elektronisen viestinnän kodukseen ja harmonisoituihin taajuusmarkkinoihin.

Taajuuslainsäädäntöä päivitetään jatkuvasti teknologian kehityksen, kuten 5G:n ja uusien sovellusten, sekä kansainvälisen koordinoinnin kautta. Haasteisiin kuuluvat häiriöriskien hallinta, kansainvälinen yhteensopivuus ja investointien turvaaminen.