Säteilyteholle

Säteilyteho on fysiikan suure, joka kuvaa kokonaisenergian määrää, jonka sähkömagneettinen säteily siirtää per unit time. Termiä käytetään yleisesti sekä kappaleen lähettämän että sen vastaanottaman säteilyn voimakkuuden kuvaamiseen. Säteilyteho ilmoitetaan tavallisesti watteina (W).

Säteilytehoa voidaan tarkastella eri näkökulmista. Emissiivinen teho tarkoittaa sitä, kuinka paljon energiaa kappale säteilee pois. Vastaanotettu tai saapuva säteily on energiaa, joka kohdistuu kappaleeseen tai järjestelmään. Mustan kappaleen tehoen kirjoitusmuotoon liittyy Stefan–Boltzmannin laki: P = ε σ A T^4, jossa P on kokonaisteho, ε emissivisyys (0 ≤ ε ≤ 1), σ Stefan–Boltzmannin vakio, A pinta-ala ja T lämpötila. Säteilytehoa voidaan kuvata myös pinta-alayksikkönä, jolloin kyseessä on säteilyn teho per neliömetri (W/m^2), eli säteilytehoisa ydinluku.

Käytännön sovelluksissa säteilyteho on keskeinen käsite sekä astrofysiksessä että teknisessä suunnittelussa. Esimerkkejä ovat Auringon kokonaisteho noin 3.8 × 10^26 W sekä Maan vastaanottama säteily 1361 W/m^2 etäisyydellä Auringosta (1 AU). Säteilytehoa käytetään myös lämpötekniikassa ja valaisinsuunnittelussa.

Säteilyteho ei ole sama asia kuin biologinen annosnopeus; näillä suureilla on erilainen merkitys ja käyttökonteksti. Säteilyteholle- tai säteilytehohäiriöihin liittyviä ilmauksia käytetään kielessä pääosin illatiivimuodossa, ei viitta tekniseen erilliseen käsitteeseen.