Sytykkeet

Sytykkeet ovat pieniä tulenlähteitä, joita käytetään tulen sytyttämiseen. Ne koostuvat kahdesta osasta: tikusta sekä kemiallisesta pääseoksesta, joka syttyy kitkällä tai iskulla. Tikku on tavallisesti puusta tai kartongista valmistettu, ja pää antaa palamisen alun.

Tyypit

Keskeisiä jakeluita ovat turvalliset tulitiket ja iskusta syttyvät tulitiket (strike-anywhere). Turvallisissa tulitikussa pääsyttyminen vaatii erityisen iskupinnan, joka on paketin sisäpuolella; iskupinta sisältää kemiallisia aineita, jotka käynnistävät palamisen tikun iskun tai hankautumisen jälkeen. Iskusta syttyvät tulitiket voivat syttyä, kun niitä hankaa karkealla pinnalla, kuten tiilisellä tai metallisella pinnalla, ilman erillistä iskupintaa; niitä käytetään kuitenkin harvemmin, koska ne ovat herkempiä ja voivat olla vaarallisempia lasten tai vahingossa tapahtuvan sytyttämisen kannalta.

Rakenne ja kemia

Tikku koostuu palavaa tukikerrosta kantavasta rungosta sekä päässä olevasta sytytysaineesta. Päässä on kemiallinen seos, joka reagoi rytmikkäästi, kun tikku altistuu kitkälle. Turvallisissa tulitikukissoissa iskun aiheuttama reaktio tapahtuu erillisen iskupinnan avulla, kun taas iskusta syttyvät tulitiket voivat syttyä useammalla alustalla.

Historia

Tulitikkujen kehitys sai alkunsa 1800-luvulla. John Walker kehitti ensimmäiset friction-tulitikut noin vuonna 1826. Turvalliset tulitiket kehitettiin 1800-luvun puolivälissä (esim. Gustaf Erik Pasch), mikä vähensi toksisten aineiden käytöstä ja paransi työturvallisuutta. 20. vuosisadalla valkoisen fosforin käyttö työpaikoilla väheni merkittävästi johtuen terveysriskeistä.

Turvallisuus ja ympäristö

Sisätilojen tulitikkuja säilytetään kuivassa, poissa lasten ulottuvilta ja lämpövuoroin. Käytön jälkeen tikku on jäähdyttävä; tulitikkujen hävittäminen tapahtuu kuten kevyellä jätteellä. Nykyiset tuotteet pyrkivät minimoimaan toksisten aineiden lukumäärän ja parantamaan turvallisuutta.