Suojaksojen

Suojaksojen, suomeksi myös tunnettu nimellä *suojakirja* tai *suojakirjoitus*, viittaa vanhoihin, usein keskiaikaisiin dokumentteihin, jotka sisälsivät henkilön tai yhteisön oikeuksia tai etuoikeuksia koskevia lupia tai vahvistuksia. Nämä asiakirjat olivat usein kirjoitettuja pergamentille tai paperille ja sisälsivät usein sinetein tai tunnusmerkintöin varmistettuja oikeuksia, kuten maanomistusoikeuksia, verovapauksia tai virkoja.

Suojakirjat olivat tärkeitä oikeudellisia ja hallinnollisia välineitä keskiaikaisessa Euroopassa, erityisesti kun hallinnon järjestelmät olivat epävakaita ja paikalliset herrat tai kirkolliset johtajat hallitsivat alueita. Ne toimivat todisteina oikeuksien olemassaolosta ja suojaivat niitä mahdollisilta väärinkäytöksiltä tai väärinkäsityksiltä. Suojakirjat voitiin myöntää esimerkiksi kuninkaiden, aatelisten tai kirkon edustajien toimesta.

Suojakirjat sisälsivät yleensä selkeän kuvauksen siitä, mitä oikeuksia ne vahvistivat, sekä niiden myöntäneen henkilön tai instituution tunnuksen. Esimerkiksi maatilojen suojakirjat voivat sisältää kuvauksen tilan sijainnista, sen koosta ja sen omistajien oikeuksista, kuten viljelyoikeuksista tai verovapauksista. Kirkolliset suojakirjat puolestaan voivat vahvistaa esimerkiksi kirkon omaisuuden tai papiston oikeuksia.

Suojakirjat säilyivät usein paikallisarkistoissa tai kirkkojen varastoissa, ja niitä käytettiin myöhemmin oikeusjuttujen tueksi. Monet keskiaikaiset suojakirjat ovat säilyneet nykypäivään saakka, ja niitä tutkitaan nykyään lähdeaineistona keskiajan yhteiskunnan ja oikeusjärjestelmän ymmärtämiseksi. Suomessa suojakirjoja on säilynyt erityisesti keskiajan ja varhaisrenessanssin aikana, ja niitä on löydetty muun muassa Turun arkistosta ja muista alueellisista arkistoista.