Suffiksista

Suffiksista on sanaan liitettävä loppuisia affiiksi, jotka muuttavat sen merkityksen, luokan tai taivutusmuodon. Suomen kielessä suffiksit muodostavat suurimman osan sanoista ja ne ovat keskeisiä sekä taivutuksessa että sananmuodostuksessa. Niiden avulla sanoja voidaan taivuttaa esimerkiksi sijamuodoissa, luvussa ja omistussuhteissa sekä muodostaa uusia sanoja ja sanojen luokkia.

Yleisimmät jaot ovat inflectionaaliset suffiksit ja derivatiiviset suffiksit. Inflectionaaliset suffiksit muokkaavat sanaa sen roolin mukaan, eivätkä yleensä muuta sanan perusmerkitystä. Esimerkkejä: talo + -ssa = talossa (inessive, “in the house”), talo + -n = talon (genitive, “of the house”), talo + -t = talot (plural, “houses”). Verbin taivutuksessa ilmenevät henkilötunnukset, kuten minä menen (nopea pääte -n), sinä menet (-t), me menemme (-mme) sekä he menevät (-vat/-vät). Omistussanat muodostuvat esimerkiksi talonsa (hänellä on talo) ja taloni (minun taloni).

Derivatiiviset suffiksit muodostavat sanoista uusia luokkia tai toimijoita sekä abstrakteja merkityksiä. Esimerkkejä: -ja/-jä muodostaa agentin tai tekijän, kuten opettaja (opettaa → opettaja) ja kirjoittaja (kirjoittaa → kirjoittaja). -minen- tai -isyys/-isuus- muodostaa nominaaleja tai abstrakteja käsitteitä, kuten rehellisyys (rehellinen → rehellisyys). -inen-loppuiset adjektiivit sekä -inen-suvaiset muodot voivat muun muassa kuvata ominaisuuksia (kivinen) tai suhteita.

Soveltuvuus kielessä heijastuu vokaaliharmoniaan, jolloin sufiksien muotojen valinta noudattaa rootin vokaaleja (esim. -ssa/-ssä, -lla/-llä). Tämä tekee suffixien hallinnasta tärkeän osan suomen kielen oppimista ja kielitiedettä sekä luonnollisen kielen käsittelyä.