Spiraalimalli

Spiraalimalli on Barry Boehmin 1980-luvulla esittelemä riskiperusteinen ohjelmistokehityksen malli, joka yhdistää iteratiivisen kehityksen ja systemaattisen riskienhallinnan. Sen ydin on toistaa projektia useissa sykleissä, joista jokainen toimii spiraalin kierteinä ja jossa epävarmuutta vähennetään ja tuotetta täydennetään.

Jokaisessa kierroksessa määritellään tavoite, tunnistetaan ja hallitaan riskit, toteutetaan tarvittavat ratkaisut sekä arvioidaan seuraavaan kierrokseen liittyviä toimenpiteitä. Riskit priorisoidaan ja ratkaisuja testataan prototyyppien avulla ja käyttäjä-/sidosryhmäpalautteen avulla.

Spiraalikierrokset noudattavat neljän päävaiheen mallia: tavoitteiden asettaminen, riskien tunnistaminen ja pienentäminen, kehittäminen ja validointi sekä seuraavan iteraation suunnittelu. Tämä mahdollistaa varhaisen päätöksenteon riskien perusteella ja investointien priorisoinnin.

Mallin vahvuuksia ovat varhainen riskien huomiointi, jatkuva käyttäjäpalautteen integrointi sekä mahdollisuus lisäarvon tuottamiseen vaiheittain. Rajoitteina ovat kuitenkin hallinnollinen monimutkaisuus, korkeat projektikustannukset ja se, että pienissä tai epävarmoissa projekteissa spiraalimalli voi olla liian raskas.

Nykykäytössä spiraalimallia on käytetty erityisesti suurissa, monimutkaisissa projekteissa sekä tilanteissa, joissa riskienhallinta on keskeisessä asemassa. Se on myös vaikuttanut moderniin kehitysajatteluun, jossa yhdistetään iteratiivisuus ja riskienhallinta, vaikka nykymallit painottavat usein ketteryyttä.