Soluvaurioiden

Soluvauriot ovat solujen rakenteiden tai toimintojen vaurioita, joita aiheuttavat sekä ulkoiset että sisäiset stressitekijät. Vauriot voivat kohdistua DNA:han, proteiineihin tai solukalvoon ja johtaa toiminnan heikkenemiseen tai solun kuolemaan. Pienen mittakaavan vauriot ovat usein korjattavissa, kun taas vakavat vauriot voivat johtaa pysyvään toiminnanmenetykseen.

Tavanomaisia aiheuttajia ovat oksidatiivinen stressi, UV- ja ionisoiva säteily sekä toksiset kemikaalit, infektiot sekä mekaaninen rasitus. Vauriot syntyvät muun muassa DNA-säikeiden katkeamien, base-muutosten, proteiinien denaturoitumisen sekä lipiden peroksidaation kautta. Säteily ja tulehdukselliset tekijät voivat lisätä oksidatiivista stressiä ja vahingoittaa solun energiasuunnittelua.

Solun kohtalo määräytyy vaurion vakavuuden ja korjauskyvyn mukaan. Pienet vauriot voivat korjaantua ilman huomattavia seuraamuksia, kun taas suuremmat vauriot voivat johtaa apoptoosiin (ohjattu solukuolema), nekroosiin tai autophagian kautta osoitettuun selviytymiseen. Pitkällä aikavälillä soluvauriot liittyvät ikääntymiseen, syöpään sekä kroonisiin sairauksiin.

Tutkimuksessa soluvauriot tunnistetaan ja mitataan useilla menetelmillä, kuten DNA-vaurion mittauksella (comet assay, γ-H2AX foci), oksidatiivisen stressin merkeillä sekä solukuoleman merkkiaineilla (kaspase-aktiivisuus). Ehkäisy ja tukeminen perustuvat altistusten vähentämiseen, solujen DNA-korjausmekanismien tukemiseen sekä solujen suojelutoimintojen vahvistamiseen.