Sidontakykyä

Sidontakykyä kuvaa aineen kyky sitoa toiseen aineeseen sitovia paikkoja tai ligandeja, usein ilmaistuna mahdollisten sidostapahtumien määränä. Se kuvaa sitoutumiskohdien kokonaiskapasiteettia, ei niinkään sitä, kuinka vahvasti yksittäinen sidos tapahtuu.

Kontekstit ja merkitys vaihtelevat alasta riippuen. Kemiassa ja biokemiassa sidontakyky tarkoittaa suurta määrää käytettävissä olevia sidontapaikkoja, jotka voivat muodostaa sidoksia tiettyihin molekyyleihin tai ioneihin. Affiniteetti taas kuvaa sidoksen vahvuutta yhdellä paikkakohtaisesti. Farmakologiassa sidontakyky viittaa usein lääkkeen sitoutumiseen plasman proteiineihin tai reseptoreihin ja voi määrittää lääkkeen mahdollisen jakautumisen ja vaikutuksen laajuuden. Ympäristötieteissä sidontakykyä käytetään kuvaamaan esimerkiksi maaperän tai sedimentin kykyä sitoa epäpuhtauksia, kuten raskasmetalleja, tai tilapäisen adsorptiosidontakyvyn arviointia. Materiaalitieteessä vastatakseen käytäntöihin tarkoitetaan huokoisten materiaalien, kuten aktivoidun hiilen tai zeoliittien, adsorptiosidontakykyä.

Mittä/teoreettiset mallit: sidontakykyä voidaan kuvata isoterroilla, kuten Langmuirin tai Freundlichin malleilla, jotka rinnastavat sitoutuneen määrän pitoisuuteen ja näyttävät sekä kapasiteetin että affiniteetin. Mittaukset voivat perustua määräaikaisiin kokeisiin, molekyylien pitoisuuksien muuttuessa ajan kuluessa tai paikkojen saturoitumisen seurannassa.

Yhteenveto: sidontakyky on yleiskäsite, joka kuvaa jonkin aineen kykyä tarjota sidontapisteitä, ja siihen liittyy usein sekä määrällinen kapasiteetti että laadullinen sitoutumisen voimakkuus.