Serotyypityksessä

Serotyypityksessä tarkoitetaan mikro-organismien serotyyppien määrittämistä niiden pinnan antigeenien perusteella. Serotyypit ovat saman lajin sisäisiä ryhmiä, joiden immuunivaste ja rokottaminen voivat erota toisistaan. Menetelmien avulla pyritään selvittämään, mihin seroti-ppiin yksittäinen isolaatio kuuluu.

Perinteisesti serotyypitys perustuu serumeihin ja serologisiin reaktioihin. Yleisimmät menetelmät ovat slide-aggutinaatio ja mikrotiterikoet, hemaglutinointitestit sekä neutralisaatio- ja ELISA-kokeet. Niissä havaitaan pinnan antigeenien, kuten kapselin ja/tai flagellaaristen antigeenien, eroja, joiden perusteella määritetään serotyyppi. Tulokset esitetään usein serotyypin tunnusmerkkinä, joka heijastaa antigeeniyhdistelmiä.

Nykyaikaisessa serotyypityksessä voidaan käyttää myös genotyyppisiä menetelmiä. PCR-pohjaiset testit ja genomin sekvensointi mahdollistavat antigeenien geneettisen tunnistamisen sekä serotyypin määrityksen, erityisesti silloin kun perinteiset serologiset reaktiot eivät ole luotettavia. Genotyyppinen lähestymistapa voi olla nopea ja tarkka, ja se soveltuu myös epätyypillisten tai ristireagoivien ilmiasujen tutkimiseen.

Käyttökohteet ja sovellukset kattavat epidemiologisen seurannan, taudinmäärityksen tukemisen sekä rokotteiden kehittämisen ja valvonnan. Esimerkkejä sovelluksista ovat bakteerilajit, kuten Streptococcus pneumoniae ja Salmonella enterica, joissa serotyypeillä on merkitys tartuntaketjujen jäljittämisessä ja rokotteiden kattavuuden arvioinnissa.

Rajoitteita ovat tarve laadukkaille antisera- ja standardointijärjestelmille, mahdollinen ristireagointi ja epätyypillisten serotyppien esiintyminen. Lisäksi serotyypitys voi olla resurssi- ja kustannuksiltaan vaativä, ja tuloksia tulkitaan usein yhdessä kliinisen tiedon ja muiden laboratoriotutkimusten kanssa.