Seriinibetalaktamaaseja

Seriinibetalaktamaaseja ovat beeta-laktamaasientsyymien alaryhmä, jotka hydrolysoivat beeta-laktaamirakenteen käyttämällä aktiivisen kohdan seriinireikää. Tämä mekanismi muodostaa akyli-entsyymi-intermediaatin, jolloin antibioottien beeta-laktaamiryhmä tuhoutuu. Seriinibetalaktamaasit kuuluvat Amblerin luokitukseen luokkiin A, C ja D; luokka B koostuu metalli- (sinkki) beeta-laktamaaseista, jotka eivät ole seriinipohjaisia.

Yleisiä alatyyppejä ovat ESBL:t (laajakirjoiset beeta-laktamaasit), AmpC-entsyymit sekä karbapenemasa-entsyymit. ESBL:t, kuten TEM-, SHV- ja CTX-M -perheet, hydrolysoivat laajasti penisilliineja ja cephalosporiineja ja ovat usein estettävissä beeta-laktamaasi-inhibiittoreilla. AmpC-tyypit (luokka C) voivat kestää useita cephalosporiineja ja ovat usein resistenttejä klavulanaatille. Karbapanemasa-entsyymit, kuten KPC (luokka A) ja OXA-tyyppiset (luokka D), voivat heikentää karbapenemien tehoa. Useimmat seriinibetalaktamaasit ovat plasmidien välityksellä periytyviä, mikä nopeuttaa resistenssien leviämistä.

Kliinisesti seriinibetalaktamaasit ovat merkittävä resistenssimekanismi erityisesti Gram-negatiivisissa bakteereissa. Diagnostiikka perustuu fenotyyppisiin kokeisiin ja molekularisiin menetelmiin. Hoitoa koskee sekä perinteiset kombinaatiotestit että uusien beetalaktamaasinestäjien käyttö; esimerkiksi avibactamia sisältävät yhdistelmät voivat tehoa joihin kuuluvat KPC- ja OXA-48 -tyyppiset entsyymit, mutta ne eivät kata kaikkia metallo-beeta-laktamaaseja. Seurantatoimet ja ennaltaehkäisy ovat tärkeitä resistenssin hallinnan kannalta.