Ryhmäkeskeisyyden

Ryhmäkeskeisyys on sosiaalipsykologinen ilmiö, joka kuvaa ryhmän jäsenten taipumusta suosia oman ryhmänsä jäseniä ja pitää heitä parempina kuin ulkopuolisia jäseniä. Tämä voi ilmetä monin tavoin, kuten positiivisempana arviointina omasta ryhmästä, sen jäsenten välisenä yhteistyönä ja ulkoryhmien jäsenten negatiivisempana arviointina. Ryhmäkeskeisyys on universaali ilmiö, joka esiintyy kaikissa kulttuureissa ja yhteiskunnan tasoilla.

Yksi ryhmäkeskeisyyden keskeisistä syistä on sosiaalinen identiteettiteoria, jonka mukaan ihmiset pyrkivät ylläpitämään positiivista sosiaalista identiteettiä samastumalla ryhmiin, joihin he kuuluvat. Kun ryhmä on positiivisesti arvostettu, myös sen jäsenet kokevat itsensä paremmiksi. Toisaalta ryhmäkeskeisyys voi myös olla seurausta kilpailusta resursseista tai sosiaalisesta asemasta ryhmien välillä.

Ryhmäkeskeisyydellä voi olla sekä positiivisia että negatiivisia seurauksia. Positiivisella tasolla se voi edistää ryhmän yhtenäisyyttä, yhteistyötä ja ryhmän jäsenten hyvinvointia. Se voi myös vahvistaa ryhmän identiteettiä ja kuuluvuuden tunnetta. Negatiiviset seuraukset liittyvät usein ennakkoluuloihin, syrjintään ja konflikteihin ulkoryhmiä kohtaan. Äärimuodoissaan ryhmäkeskeisyys voi johtaa sosiaaliseen eristäytymiseen, vihamielisyyteen ja jopa väkivaltaan. Ryhmäkeskeisyyden ymmärtäminen on tärkeää, jotta voidaan rakentaa inklusiivisempia ja vähemmän konflikteja sisältäviä yhteiskuntia.