Resonaatiohäiriöt

Resonaatiohäiriöt ovat puheen resonanssien poikkeavuuksia, joissa äänenlaatu muuttuu epänormaalisti kertautuvan hengityksen ja erilaisten tilojen kautta. Yleisimmät ilmentymät ovat hypernasalisointi (liiallinen nenäisyyden tuntuma äännettäessä) sekä hyponasalisointi (vähenemynyt nenä-äänisyyden vaikutus). Tällaiset muutokset voivat heikentää puheen ymmärrettävyyttä, erityisesti konsonanttien ja s-äänteiden yhteydessä.

Syyt resonaatiohäiriöihin voivat olla sekä rakenteellisia että neuromuskulaarisia. Esimerkkejä ovat velopharyngeaalisen sulun toiminnan poikkeavuudet, nenäontelon ja suuontelon rakenteelliset piirteet sekä neurokudokselliset tai kehitykselliset tekijät. Aikuisten ja lasten esiintymisessä korostuvat usein lapsuuden kielellisen kehityksen aikaiset tilat sekä skolioosiin, aivoperäisiin tai kongenitaalisiin tekijöihin liittyvät taustat.

Diagnostiikkaan kuuluu sekä kliininen arviointi että instrumentaaliset tutkimukset. Puheterapeutin arvioinnissa kiinnitetään huomiota puheen resonanssiin, hengitys- ja ääntilinjauksiin sekä artikulaatioon. Instrumentaalisiin menetelmiin kuuluvat nasometria, jolla mitataan nenä-äänisyyden määrää, sekä videonasendografia tai muita velofaryngeaalisen sulun toiminnan kartoittavia tutkimuksia.

Hoito räätälöidään yksilöllisesti. Tavanomaisesti keskeinen työväline on logopedinen terapia, jonka tavoitteina ovat hengitys- ja äänenhallinnan parantaminen sekä kielen ja suun rakenteiden vahvistaminen resonanssin säätelyn edistämiseksi. Joissakin tapauksissa voidaan harkita kirurgisia toimenpiteitä velofaryngeaalisen sulun toiminnan parantamiseksi tai tukirakenteiden korjausta sekä proteesi- tai tukikerrosten käyttöä nenä-äänisyyden tasapainottamiseksi.

Ennuste riippuu syystä ja hoidon aikaisesta sitoutumisesta; varhainen tunnistus ja monipuolinen hoito parantavat usein puheen ymmärrettävyyttä ja resonanssia.