Reflektoritähystin

Reflektoritähystin on kaukoputkityyppi, jossa kuva muodostuu heijastavasta pääpeilistä. Valo kerääntyy peiliin, heijastuu takaisin ja keskittyy fokalipisteeseen. Joissain malleissa sekundaarinen peili muuntaa valon kulkureitin ja ohjaa kuvan eyepieceen tai kameraan. Tämän rakenteen ansiosta reflektoritähystimet voivat tarjota suuria apertuuria suhteessa kokoon, ja ne ovat yleisiä sekä harrastajien että ammattilaisten keskuudessa suurissa teleskoopeissa.

Rakenne ja tyypit: Newtonin reflektorit, Schmidt-Cassegrain- ja Ritchey-Chrétien-mallit ovat yleisimmät. Newtonin malleissa suuri, yksikantinen pääpeili kerää valon ja sekundaarinen peili ohjaa valon sivulle okulaarille. Schmidt-Cassegrain -malleissa käytetään korjauslevyä optimalisoimaan reuna-alueiden kirkkautta, valon kiertäessä takaisin ja poistuen pienestä reiästä pääpeilissä. Ritchey-Chrétien -mallit ovat kaksipeilijärjestelmiä, joiden muotoja on optimoitu minimoimaan koma ja tarjoamaan tarkkaa kuvaa reunoilta keskelle asti.

Historia: Reflektorit kehitti Isaac Newton 1600-luvulla. Varsinkin 1800-luvulla suurikokoisia malleja rakensi esimerkiksi Lord Rosse Birr Castleen vuonna 1840-luvulla, mikä todisti reflektorien mahdollisuudet suurten teleskooppien rakentamisessa. 20. vuosisadalla Schmidt-Cassegrain- ja Ritchey-Chrétien -mallit yleistyivät erityisesti kompaktin muodon ja hyvän kuvanlaadun ansiosta.

Edut ja rajoitteet: Reflektoritahrystimet eivät kärsi suurta chroma-aberraatiosta, mikä tekee niistä houkuttelevia kirkkaiden kohteiden ja syväsäteilön tarkasteluun. Keskuspeili kuitenkin vähentää kontrastia ja terävyyttä reunoilla, mikä vaatii tarkkaa kohdistusta (collimation). Avomerovirta ja avoin rakenne voivat vaatia säännöllistä huoltoa ja sään vaikutusten huomioimista.

Käyttö: Yleisimmät harrastajatason ja ammattilaistasot käyttävät reflektoritähystimiä suurien apertureiden ja hyvän valonkeräykyvyn vuoksi, erityisesti syvätaivaan kohteiden ja suurten galaksien sekä kuuta ja planeettoja käsittelevissä tutkimuksissa.