Rasteripohjaista

Rasteripohjaista on termi, jota käytetään kuvaamaan tilastollista, kartta- tai kuvantamismetodeja, joissa tiedot perustuvat rasteri- eli ruudukkotietoon. Tällaista dataa hallitaan käyttöympäristöissä, joissa maapinnan mittaukset ja ilmiöt esitetään soluihin ja kunkin solun arvo vastaa alueen ominaisuutta. Esimerkkejä ovat satelliittikuvien värilliset rasterit, digitaalinen korkeusmalli (DEM) ja maankäyttöä kuvaavat rasteritasot.

Rasteritietoa tallennetaan ruudukkoon, jonka solujen koko eli resoluutio määrittää havainnon yksityiskohtaisuuden. Arvot voivat olla jatkuvia (esim. korkeus, lämpötila) tai diskreetteja luokkia (esim. maankäyttöluokat). Jokaisella solulla on georeferoitu sijainti: maa-alue on jaettu tasa-alueisiin, joiden arvo kuvaa kyseisen alueen ominaisuutta.

Käyttökohteita ovat esimerkiksi etätunnistus, ympäristömallinnus, hydrologia, geomorfologia ja maankäytön analyysi. Rasteriaineisto soveltuu erityisesti suurelle alueelle sekä jatkuvien että diskreettien arvojen käsittelyyn, kuten ruutuarvoon perustuvien reittien tai riskialueiden määrittämiseen.

Rasteri- ja vektoripohjaiset lähestymistavat täydentävät toisiaan: rasterianalyysi sopii hyvin jatkuvan ilmiön kuvaukseen ja matemaattiseen käsittelyyn, mutta vektori antaa tarkat geometriset rajat. Käytännössä yhdistetään usein sekä rasteri- että vektoridataa laajoihin GIS-tehtäviin ratkaisemiseksi.

Tiedostomuodot ja työkalut: yleisimpiä rasterformaateja ovat GeoTIFF, IMG ja JPEG2000. Työkalut kuten QGIS, ArcGIS, ERDAS Imagine tukevat rasterianalyysiä sekä perus- että kehittyneitä toimintoja. Ohjelmistokehityksessä rasterianalyysiä tehdään helposti GDAL-, Rasterio- ja NumPy-kirjastoissa.