Raskausdiabetes

Raskausdiabetes on raskauden aikana diagnosoitava tila, jossa äidin verensokeri kohoaa normaalitasoa. Se johtuu osittain raskauden hormonien aiheuttamasta insuliiniresistenssistä, jolloin haiman insuliinintuotanto ei riitä pitämään verensokeria hallinnassa. Useimmiten raskausdiabetes ratkaisee syntymän jälkeen ja tila voi palautua normaaliksi, mutta se lisää naisen riskiä sairastua myöhemmin tyypin 2 diabetekseen.

Esiintyvyys ja riskitekijät vaihtelevat kriteerien mukaan, mutta maailmalla noin 2–10 prosentilla raskauksista diagnosoidaan raskausdiabetes. Riskitekijöitä ovat ylipaino tai obesity, aiempi raskausdiabetes, sukurasite, ikä (yli 25–30 vuotta useissa populaatioissa) sekä tietty etninen tausta. Hyvällä seulonnalla ja hoidolla voidaan vähentää komplikaatioiden riskiä sekä äidille että sikiölle.

Seulonta ja diagnoosi tapahtuvat yleensä raskauden aikana, usein 24–28 raskausviikolla. Diagnostiset kriteerit perustuvat sokeriarvoihin suonensisäisessä glukoosirasituskokeessa (OGTT). Useilla kansainvälisillä ohjeistuksilla on hieman erilaiset rajat; tyypillisesti kaksi tai useampi arvo ylittää asetetut rajat, jolloin raskausdiabetes diagnosoidaan.

Hoito ja seuranta painottuvat ruokavalioon, liikuntaan ja verensokerin säännölliseen seurantaan. Tarvittaessa käytetään insuliinia; joissakin tapauksissa voidaan harkita suun kautta annettavia lääkkeitä, kuten metformiinia. Tavoitearvot glukoosille ovat tyypillisesti paastossa alle noin 95 mg/dL, 1 tunnin arvo alle noin 140 mg/dL ja 2 tunnin arvo alle noin 120 mg/dL. Sikiön hyvinvoinnin seuranta ja syntymän suunnittelu ovat olennaisia.

Syntymän jälkeen glukoositasojen odotetaan palaavan normaaleiksi, mutta raskausdiabetes lisää naisen pitkän aikavälin riskiä tyypin 2 diabetekseen. Suositellaan postpartum glukoositasojen uudelleenarviointia 6–12 viikkoa synnytyksen jälkeen sekä myöhempää säännöllistä seurantaa.