Radioliikenneverkot

Radioliikenneverkot ovat järjestelmiä, jotka välittävät tiedon ja puheen ilman johtoja käyttämällä radioaaltoja ja taajuuksia. Ne voivat palvella sekä yleisö- että yksityiskäyttöjä ja kattaa maantieteellisesti laajan alueen sekä maanpäällisiä että satelliittiin pohjautuvia yhteyksiä. Radioliikenne on keskeinen osa nykyaikaista viestintäinfrastruktuuria, jossa yhdistyvät mobiili-, kiinteä- ja teollisuuskommunikaatio.

Keskeiset komponentit ja toimintaperiaate muodostuvat radiolähettimistä ja -vastaanottimista sekä antenneista, jotka välittävät signaalin ilmaisen ilman kautta. Viestintä kulkee usein yhdyskäytävinä tai reitittäjinä, kuten tukiasemien, relaysiivien ja verkon solmujen kautta, ja signaali kulkee kiinteän verkon (kuitu, mikrobaanat) sekä radioliikenteen välillä. Käytetyt teknologiat sisältävät modulointi- ja multipleksointimenetelmiä sekä eri taajuuskaistoja, joilla hallitaan kapasiteettia, virrankulutusta ja latenssia. Turvallisuus, viranomaisyhteistyö ja taajuuksien käytön sääntely ovat olennaisia osia radioliikenneverkoissa.

Luokittelussa radioliikenneverkot voidaan jakaa useisiin pääkategorioihin. Matkapuhelinverkot (kuten 2G/3G/4G/5G ja edistyneemmät standardit) tarjoavat mobiiliviestintää ja internet-yhteyksiä suurissa kaupunkialueissa sekä maaseudulla. Yleisille ja yksityisille verkoille on olemassa erilaisia ratkaisuja, kuten yleiset langattomat palvelut sekä yksityiset teollisuus- tai hätäviestinjärjestelmät. Satelliittipohjaiset verkot kattavat syrjäiset alueet ja globaalin matkaviestinnän.

Käyttökohteet vaihtelevat puheluksesta ja datayhteyksistä teollisuusautomaatioryhmien sekä hätäviestinnän tukemisesta. Radioliikenneverkot kehittyvät jatkuvasti, kohti suurempaa kapasiteettia, pienempiä latensseja ja entistä parempaa verkonhallintaa.