Röntgialueeseen

Röntgialue, eli X-ray region, on elektromagneettisen spektrin osa, jossa säteily on ionisoivaa ja jolla on vain pienet, nanometrin mittaiset aallonpituudet. Tyypillisesti röntgialueen aallonpituudet ovat noin 0,01–10 nanometriä ja fotonien energiat noin 0,1–100 keV. Nimi tulee fysiikan uranuurtajan Wilhelm Röntgenin mukaan, joka osoitti X-säteiden olemassaolon vuonna 1895.

Röntgialueeseen kuuluvat sekä pehmeät että kovat X-säteet. Niiden vuorovaikutus aineen kanssa riippuu kappaleen tiheydestä ja korkean järjestysluvun (septti) atomien vaikutuksesta. Päävuorovaikutukset ovat fotoelektrinen corresponding, Compton-säteily ja korkeammilla energioilla parin tuotto. Nämä ominaisuudet tekevät röntgensäteilystä sekä hyödyllisen että haitallisen: se voi läpäistä monia materiaaleja ja tuottaa kuvia, mutta aiheuttaa solujen vaurioitumista.

Käyttökohteita ovat lääketieteellinen diagnostiikka (radiografia ja tietokonetomografia), materiaalitutkimus (röntgigenkuda, diffraktio), teollinen tarkastus sekä turvallisuuslaitteet. Lisäksi röntgensäteitä tutkitaan astrofysiikassa avaruusteleskooppien avulla, koska maapallon ilmakehä absorboi suuren osan X-säteistä.

Turvallisuus on keskeistä: röntgensäteily on ionisoivaa, ja vähintään suojausmateriaaleilla, kuten lyijyllä, sekä rajoitetulla altistuksella pyritään minimoimaan kohtalaiset annokset. Detektoreita ovat muun muassa puolijohde- ja scintillaatioelämykset sekä kaasupohjaiset mittarit. Röntgialueen tuntemus on keskeistä sekä suunnittelussa että turvallisuudessa.