Pulssimittausmenetelmät

Pulssimittausmenetelmät viittaavat erilaisiin tekniikoihin, joita käytetään sydämen sykkeen mittaamiseen. Nämä menetelmät auttavat arvioimaan sydämen toimintaa ja yleistä fyysistä kuntoa. Yleisimpiä menetelmiä ovat manuaalinen pulssin tunnustelu, optiset anturit ja sähköiset signaalit.

Manuaalinen pulssin tunnustelu on yksinkertainen ja perinteinen tapa mitata sykettä. Se tehdään tyypillisesti ranteesta (radius-valtimo) tai kaulalta (carotis-valtimo) tunnustelemalla pulssia sormenpäillä. Lasketun lyöntien määrän perusteella määritetään syketaajuus minuutissa. Tämä menetelmä on helppo toteuttaa ilman erikoislaitteita, mutta sen tarkkuus voi vaihdella mittaajan kokemuksesta riippuen.

Optiset anturit, kuten valopohjaiset pulssioksimetrit, ovat yleistyneet erityisesti kuntolaitteissa ja puettavissa älylaitteissa. Nämä anturit mittaavat valon imeytymistä kudosten läpi, kun veri virtaa valtimoissa. Sydämen lyödessä veren määrä kudoksessa muuttuu, mikä havaitaan muutoksena valon intensiteetissä. Tämä menetelmä tarjoaa yleensä jatkuvaa ja automaattista sykkeen seurantaa.

Sähköiset menetelmät, kuten elektrokardiogrammi (EKG), mittaavat sydämen tuottamaa sähköistä toimintaa. EKG-laitteet rekisteröivät sydänlihaksen supistumiseen liittyvät sähkösignaalit elektrodien avulla, jotka kiinnitetään iholle. Vaikka EKG on ensisijaisesti diagnostinen työkalu, se antaa myös tarkkaa tietoa syketaajuudesta ja rytmistä. Nykyaikaiset sykemittarit voivat hyödyntää sähköisiä signaaleja, vaikka ne eivät olisikaan varsinaisia EKG-laitteita. Valittava menetelmä riippuu mittauksen tarkoituksesta, käytettävissä olevista välineistä ja halutusta tarkkuudesta.