Postsiirtymämetallit

Postsiirtymämetallit viittaavat alkuainetaulukon ryhmien 13-16 metalleihin, jotka sijaitsevat siirtymämetallien oikealla puolella ja ryhmän 12 (sinkki, kadmium, elohopea) oikealla puolella. Nämä metallit, kuten alumiini, gallium, indium, tina, tallium, lyijy ja vismutti, ovat vähemmän reaktiivisia ja vähemmän elektronisia kuin siirtymämetallit. Niiden elektronikonfiguraatioissa on täytettyjä d-orbitaaleja, mikä vaikuttaa niiden kemiallisiin ominaisuuksiin.

Postsiirtymämetallit osoittavat tyypillisesti metallisia ominaisuuksia, kuten hyvän sähkön- ja lämmönjohtavuuden. Ne ovat kuitenkin usein pehmeämpiä ja matalampisulauksempia kuin monet siirtymämetallit. Niiden reaktiivisuus vaihtelee suuresti, alumiinin ollessa melko reaktiivinen ja lyijyn ja vismutin ollessa vähemmän. Ne muodostavat yleensä ionisia tai kovalenttisia sidoksia ja voivat esiintyä useissa hapetusasteissa, vaikka alempia hapetusasteita suositaan usein raskaammilla postsiirtymämetalleilla inerttipaariefektin vuoksi.

Monilla postsiirtymämetalleilla on tärkeitä teollisia ja kaupallisia sovelluksia. Alumiinia käytetään laajalti rakentamisessa, kuljetuksessa ja pakkauksissa sen lujuuden ja keveyden vuoksi. Tinaa käytetään juotteissa, pinnoitteissa ja metalliseoksissa. Lyijyä on perinteisesti käytetty paristoissa, luoteissa ja suojausmateriaalina säteilyä vastaan, vaikka sen myrkyllisyyden vuoksi käyttöä on rajoitettu. Galliumia käytetään puolijohdeteollisuudessa, erityisesti galliumarsenidin valmistuksessa. Vismuttia käytetään lääkkeissä ja kosmetiikassa.