Polymetakrylaatit

Polymetakrylaatit ovat polymeerien ryhmä, joita valmistetaan metakrylaattimonomerien polymeroimalla. Yleisin edustaja on polymetyylimetakrylaatti (PMMA), joka tunnetaan myös kaupallisina nimikkeinä kuten Plexiglas, Acrylite ja Lucite. PMMA on amorfinen, läpinäkyvä ja kclear al hae luonteeltaan termoplastinen polymeeri.

Ominaisuudet ja käyttöominaisuudet: Polymetakrylaatit erottuvat erinomaisella läpinäkyvyydellään ja korkean valonläpäisynsä ansiosta ne ovat usein lasin vaihtoehtoja. Valonläpäisy yli 90 prosenttia ja indeksirefraction noin 1,49. PMMA on säilyvä sääolosuhteissa, mutta UV-säteilyn vaikutuksesta se voi kellertä, minkä vuoksi UV-suoja- ja stabilointiaineita käytetään joissakin grades- tai pitkäikäisissä sovelluksissa. Kimmokkeeltaan PMMA on jäykkä ja stiffness on korkea, mutta iskunkestävyys on parempi kuin lasilla, silti materiaalin arkuus voi johtaa halkeiluihin suurien jännitysten alla.

Käyttö ja valmistus: PMMA syntetisoidaan methyl methacrylate -monomeeristä erilaisten polymerointimenetelmien, kuten bulk-, suspension- tai emulsion-polymeroinnin kautta. Valmistettuja PMMA-leiunuja muovataan tai käsitellään kuumamuovauksella, r autoclyyl-tyyppisellä lämpömuovauksella ja mekaanisella työstöllä. Liimauksessa voidaan käyttää liuottimia tai kemiallista hitsausta.

Sovellukset: PMMA ja polymetakrylaatit ovat keskeisiä rakennus- ja ulkokäyttöön soveltuvia akryylilevyjä (kasifontist) sekä optisessa ja lääketieteellisessä käytössä, kuten sisätilojen lasilevyt, valomainokset, ajoneuvojen valopuut sekä perinteiset naamarit ja eräät lääketieteelliset implantit. Lisäksi PMMA:ta käytetään hammasterapiaresurssina denti- ja ortopedisissa sovelluksissa.

Ympäristö ja kierrätys: PMMA on termoplastia ja jalostettavissa mekaanisesti kierrätyksen avulla sekä kemiallisesti kierrätettävissä prosesseissa. MonomerimMAA on ihoärsyttävä ja haitallinen, joten käsittelyssä noudatetaan asianmukaisia turvatoimia.

Historia: PMMA kehitettiin 1920–1930-luvuilla ja kaupallinen tuotanto ja brändäys aloitettiin 1930-luvulla, mikä johti laajaan käytön levinneisyyteen lasin korvaajana eri sovelluksissa.