Plasmapitoisuudet

Plasmapitoisuudet tarkoittavat veriplasman sisällön aineiden konsentraatioita ajan funktiona. Ne voivat viitata sekä endogeenisiin yhdisteisiin (esim. glukoosi, lipidejä) että ulkoisesti annettuihin aineisiin kuten lääkkeisiin. Plasmapitoisuudet poikkeavat seerumipitoisuuksista, koska plasmassa on fibrinogeeni ja muita hyytymistekijöitä; näytteet otetaan yleensä verestä ja plasma erotetaan ennen analyysiä.

Mittaaminen tapahtuu useilla analyyttisillä menetelmillä. Immunoassayt kuten ELISA tai nephelometria sekä massaspektrometriaan (esim. LC-MS/MS) perustuvat menetelmät ovat yleisiä. Tulokset ilmoitetaan tyypillisesti milligrammoina per litra (mg/L) tai mikrogrammoina per millilitra (µg/mL); joissakin tapauksissa käytetään g/L yksikköä. Pitoisuuksien tulkinta edellyttää taustatietoa analysoitavasta yhdisteestä ja mittausmenetelmästä, sillä viitearvot vaihtelevat.

Käyttötarkoitukset ja tulkinta: plasmapitoisuuksien mittaamista käytetään laajasti terapeuttisessa lääkeaineiden seurannassa (TDM), jotta lääkkeen pitoisuus pysyy terapeuttisessa ikkunassa ja säätöjä voidaan tehdä potilaskohtaisesti. Pitoisuudet kertovat myös endogeenisen aineenvaihdunnan tilasta ja voivat heijastaa patologisia tiloja tai lääkevuorovaikutuksia.

Säätötekijät ja vaihtelu: pitoisuuksiin vaikuttavat annostus, imeytyminen, jakautuminen kehossa, metabolia ja erittyminen sekä yksilölliset tekijät kuten ikä, munuaisten ja maksan toiminta, ruokavalio, nestetasapaino sekä mahdolliset lääkeainevarmat sekä potilaan noudattaminen hoitoa. Viitearvot riippuvat analyysistä ja potilaan tilasta, ja plasmapitoisuuksia tulkitaan usein yhdessä kliinisen kontekstin kanssa.