Pintaperustusten

Pintaperustukset ovat rakennusten kuormien siirtämiseen maaperään lähelle rakennuksen pintaa tarkoitettuja perustuksia. Ne välittävät kuorman pääosin maaperän yläkerroksiin, usein vain muutaman metrin syvyyteen. Pintaperustukset eroavat syvistä perustuksista, kuten paalu- tai pylväspohjista, joissa kuormat siirretään huomattavasti syvemmälle. Pintaperustukset ovat yleisiä kevyissä ja keskikovissa rakenteissa, kuten pienissä asuinrakennuksissa ja varastoissa, joissa maaperän kantavuus riittää pintakerroksessa.

Yleisimmät pintaperustustyypit ovat laattaperustus, anturaperustus sekä erillispilareihin perustuva tukiperustus. Laattaperustus eli laattapohja on betoninen taso, joka jakaa kuormat koko rakennuksen alueelle. Anturaperustus koostuu pitkittäisistä tai paikallisista anturoista, jotka siirtävät kuorman rakennuksen seinien alle. Erillispilareihin perustuva tukiperustus käyttää erillisiä anturoita pylväiden kohdalle, jolloin kuorma jakautuu kullekin pylvälle.

Suunnittelu ja rakentaminen perustuvat maaperän kantavuuden, routituksen sekä kosteudenhallinnan huomioimiseen. Geotekninen selvitys määrittää kantavuuden sekä mahdolliset routa- ja vedenpito-ongelmat. Rakentamiseen kuuluu oikeanlainen betonointi, mahdollinen lattian eristäminen ja vedeneristys, sekä tarvittaessa lämmöneristys. Rakentamisen ja suunnittelun ohjaajana ovat usein paikalliset rakennus- ja geotekniset standardit sekä Eurocode-viitteet.

Edut ovat kustannustehokkuus ja nopea toteutus sekä soveltuvuus monille rakennuksille, joilla maaperä on riittävän kantavaa lyhyellä syvyydellä. Haittoja ovat herkkyys differential-sääntymiselle ja suorituskyvyn rajoittuminen, jos maaperä on heikko, märkä tai routainen. Tällöin voidaan tarvita syvempää, paalu- tai paalupohjaratkaisua. Pintaperustukset sopivat tyypillisesti kevyille rakennuksille sekä alueille, joissa maaperä on vakaata lähellä pintaa.