Pintaaktiivisina

Pintaaktiivisina viittaa aineisiin, jotka toimivat rajapinnoilla ja siten vaikuttavat kahden tai useamman faasin välisiin vuorovaikutuksiin. Pinta-aktiiviset aineet adsorboituvat usein veden ja rasvan tai ilman väliseen rajapintaan ja järjestäytyvät siten, että hydrophilinen pääaines ohjaa veden puolelle ja lipofobinen häntä rasva- tai öljyosiin.

Nämä yhdisteet alentavat pinnallista jännitystä ja muokkaavat interfaasin ominaisuuksia. Sen vuoksi ne parantavat märkimistä, emulsioitumista sekä vaahtoamista ja stabiloivat pienhiukkasia sekä mikroskilmityksiä. Pintaaktiiviset aineet ovat yleensä amfifeerisiä: niillä on sekä hydrophilinen että lipofobinen osa. Niiden toiminta voidaan tiivistää määrittelemällä kriittinen micelliyhteenliittymän arvo (CMC), jonka alapuolella ne ovat yksittäisiä molekyylejä ja yli CMC:n muodostavat mikellejä.

Luokittelu tapahtuu sähkövarauksen mukaan: anioniset, kationiset, nonioniset ja amfoteeriset pinta-aktiiviset aineet. Anioniset yleisiä pesuaineissa, kationiset käyttöalueeltaan erityisesti biotassan ja kuitujen käsittelyssä, nonioniset laajasti sopivia lämpötilaa ja kovia olosuhteita kestäviä, ja amfoteeriset yhdistelmät usein lempeämpiä iholle. Tunnettuja esimerkkejä ovat natriumlauryylisulfaatti (SDS), CTAB (cetyltrimethylammonium bromide), sekä etoksiloidut alkoholit ja amfoteeriset betaiinit.

Käyttökohteet kattavat pesuaineet, kosmetiikka, elintarvikepainotteiset ratkaisut sekä teolliset emulsiot ja maatalouden levitys. Pintaaktiiviset aineet voivat aiheuttaa ympäristö- ja terveyskysymyksiä, koska ne voivat olla biohajoavia tai toksisia riippuen rakenteesta ja pitoisuudesta. Siksi niiden käytössä noudatetaan säädöksiä ja ympäristövaikutusten arviointeja.