Pienimolekyylit

Pienimolekyylit ovat kemiallisia yhdisteitä, joilla on suhteellisen pienet molekyylipainot ja yksinkertainen rakenne. Määritelmä vaihtelee kontekstin mukaan, mutta ne ovat yleensä pienempiä kuin makromolekyylit ja niillä on selkeä molekyylikaava sekä runsas reaktiivisuus. Pienimolekyylit voivat olla joko epäorgaanisia tai orgaanisia.

Esimerkkejä pienimolekyyleistä ovat veden (H2O), hiilidioksidin (CO2), metaanin (CH4), etanolin (C2H6O), glukoosin (C6H12O6) sekä ammoniakin (NH3). Epäorgaanisiin pienimolekyyleihin kuuluvat muun muassa happi (O2), typpe (N2), vesihappo (H2), hiilimonoksidi (CO) sekä typpimonoksidi (NO). Ominaisuudet vaihtelevat kohteesta riippuen: ne voivat olla kaasuja, nesteitä tai kiinteitä, niillä on usein määritelty kyky osallistua tarkasti määriteltyihin reaktioihin.

Roolit ja merkitys ovat moninaisia. Pienimolekyylit toimivat kemian ja biokemian reagenteina sekä rakennuspalikoina monimutkaisemmille yhdisteille. Lääketeollisuudessa monet pienimolekyyliset lääkeaineet ovat tärkeitä; biologisessa aineenvaihdunnassa ne voivat toimia aineenvaihdunnan välituotteina, signaalimolekyyleinä tai metabolisina komponentteina.

analysi ja käyttö: pienimolekyylien tunnistaminen ja määrittäminen tapahtuvat usein spektroskopian, kromatografian ja massaspektrometrien avulla. Verrattuna makromolekyyleihin pienimolekyylit ovat yleensä helpommin tuotettavissa ja käsiteltävissä laboratoriossa, ja niiden käyttäminen säätelee reaktiivisuutta sekä liukoisuutta.