Peruskudokset

Peruskudokset ovat kasvin kudoksista yksi kolmesta pääkudostyypistä ja muodostavat suurimman osan kasvin solumassasta. Niiden tehtävänä on monipuolinen: fotosynteesiin osallistuminen, varastointi sekä tukeminen. Peruskudos kehittyy kasvin meristeemeistä ja jaetaan kolmeen päälaatuun: parenkymakudos, kollenkimakudos ja sklerenkimakudos. Ne esiintyvät muun muassa lehdissä, varsissa ja juurissa sekä niiden ympärillä.

Parenkudokset koostuvat elossa olevista, usein ohutseinämäisistä soluista, joilla on suuri vakuoli. Ne voivat sisältää kloroplasteja (chlorenchyma), mikä mahdollistaa fotosynteesin, sekä varastokudosta, jossa varastoidaan tärkkelystä, lipidejä tai proteiineja. Parenkumaa löytyy lehtien mesofyllistä, kuorikerroksista sekä juurien keskuksesta; ne ovat kasvin monitoimisia ja voivat erilaistua vaurioituneiden kudosten korjaamiseksi.

Kollenkudokset koostuvat elossa olevista soluista, joiden soluseinät paksuuntuvat epätasaisesti. Tämä antaa kudokselle sekä tukea että joustavuutta, mikä on tärkeää nuorille kasvinosille, varren osa-alueilla sekä apikaalisessa kasvussa.

Sklerenkudokset ovat jäykkiä ja niiden soluseinät ovat lignifioituneita. Usein ne ovat kuolleita kypsinä. Sklerenkudoksiin kuuluvat kuidut (fibers) ja sclereids, jotka vahvistavat rakennetta ja antavat kestävyyden esimerkiksi johtojänteiden, kuoressa ja siemenkuorissa.

Peruskudosten monipuolinen rakenne mahdollistaa kasvin perustoiminnot: fotosynteesin tukeminen, varastointi ja mekaaninen tuki sekä kasvin kasvu ja sopeutuminen ympäristöön.