P2Pyhteydet

P2Pyhteydet ovat verkon yhteyksiä, joissa tiedonsiirto tapahtuu suoraan kahden tai useamman osapuolen välillä ilman jatkuvaa keskitettyä palvelinta. Tämä arkkitehtuuri jakaa vastuun verkon toiminnasta solmujen kesken ja voi tarjota skaalautuvuutta sekä vastustuskykyä keskitettyä infrastruktuuria vastaan.

P2P-verkot voidaan jakaa epästrukturoituihin ja strukturoituihin malleihin. Epästrukturoitua verkkoa käyttävät järjestelmät edellyttävät verkon solmujen laajaa viestintää tiedon löytämiseksi, mikä voi johtaa epäoptimaaliseen liikenteeseen (esimerkiksi Gnutella-tyyppiset verkot). Strukturoituneet verkot hyödyntävät hajautettuja hakutauluja (DHT, kuten Kademlia), jotka antavat nopeamman ja ennustettavamman peering- ja haun. Solmut toimivat sekä asiakkaan että palvelimen roolissa, ja tiedostojen palaset siirretään yleensä osina, mikä mahdollistaa tehokkaan jakamisen ja nopeamman vaihtelun.

Yleisimmät sovellusalueet liittyvät tiedostojen jakamiseen, hajautettuihin sovelluksiin ja erilaisiin lukitus- sekä viestintäverkkoihin. BitTorrent on tunnetuin esimerkki P2P-tiedostonjakojärjestelmästä; hyödyntäjä voi olla sekä lataaja että siirtäjä (seeder). Myös pienemmät WebRTC-pohjaiset ratkaisut sekä hajautetut sisällönjakelujärjestelmät ja hajautetut tiedostosijainnit (kuten IPFS) perustuvat P2P-periaatteisiin.

Edut sisältävät joustavuuden ja potentiaalisen kustannussäästön keskitettyjen palvelimien tarpeen vähentämisessä sekä parantuneen resilienssin verkon vikaantumis- tai hyökkäystilanteissa. Haasteisiin kuuluvat turvallisuus, tekijänoikeudet, luotettavuus ja sisällön todentaminen sekä NAT- ja palomuuriläpäisyyn liittyvät ongelmat.

P2Pyhteydet vaikuttavat nykyaikaisiin hajautettuihin verkkoihin, mukaan lukien digitaalinen jakaminen, hajautetut sovellukset ja keskustelukanavat, sekä jatkuvasti kehittyviin hajautettuihin tiedostoluokkiin.