Osteoporoosissa

Osteoporoosissa luun määrä ja luun laatu heikentyvät, mikä tekee luusta hauraamman ja murtumille alttiimman. Tilanne voi olla oireeton useita vuosia, ja murtumat ovat yleisimpiä selkärangan, lonkan ja ranteen alueilla. Diagnosointi perustuu luun tiheyden mittaukseen DXA-skannauksella; T-score alle -2,5 osoittaa osteoporoosia. Hoitoa suunniteltaessa arvioidaan myös aiemmat murtumat ja muut riskitekijät.

Riskitekijöitä ovat ikä (eni yli 65 vuotta), naispuolinen sukupuoli ja vaihdevuodet, perinnölliset tekijät sekä matala kehon massa. Muita riskitekijöitä ovat pitkäaikainen kortikosteroidihoito, tupakointi, runsas alkoholin kulutus, vähäinen liikunta sekä riittämätön kalsiumin ja D-vitamiinin saanti. Monia näistä tekijöistä voidaan hallita elämäntapoja muuttamalla ja terveydellisiä tiloja seuraamalla.

Oireet voivat ilmetä vasta murtuman kautta, jolloin kipu, selkärangan epämuodostuma tai toimintakyvyn heikkeneminen näkyvät. Hoito keskittyy sekä luuntiheyden parantamiseen että murtumien ehkäisyyn. Perustoimet ovat säännöllinen, painoa tukevan liikunnan harrastaminen, riittävä kalsiumin ja D-vitamiinin saanti sekä välttäminen tupakoinnista ja runsasta alkoholin käyttöä. Lääkitysvaihtoehdoissa käytetään bisfosfonaatteja (esim. alendronaatti, risedronaatti), denosumabia sekä luun uudistumista lisääviä lääkkeitä kuten teriparatidi tai romosozumab, yksilöllisen hoitosuunnitelman mukaan. Kaikkia hoitoja päätettäessä huomioidaan potilaan yleinen terveydentila ja henkilölliset riskit kaatumisille.

Osteoporoosi on pitkäaikainen sairaus, joka ei yleensä parane kokonaan, mutta asianmukaisella hoidolla voidaan merkittävästi vähentää murtumien riskiä, ylläpitää toimintakykyä ja parantaa elämänlaatua. Seurantaan sisältyy säännöllinen luun tiheyden arviointi ja hoidon vaikutusten seuranta.