Osseointegroituminen

Osseointegroituminen tarkoittaa prosessia, jossa elävä luu muodostaa kiinteän, toiminnallisen yhteyden keinotekoiseen implanttiin. Termiä käytetään erityisesti hampaiden implantaatioissa sekä ortopedisissa ja kuulonapuvälineiden kiinnityksissä. Yhteyden muodostuminen mahdollistaa implantin kiinnittymisen luuhun ilman välissä olevaa kuitukudosta, mikä antaa kestävän ja rasituksia kestävän perustan.

Perusta on biologinen yhteensopivuus: implantin materiaali ja pinta sekä luun kunto vaikuttavat siihen, muodostuuko luun ja implantin välille suora kiinnitys. Yleisesti käytetty materiaali on titaani tai titaaniyhdisteet, joiden pinnalla muodostuu luulle soveltuva oksidikerros. Pintarakenteen muokkauksella – esimerkiksi karhennuksella ja mikro- ja nano-tekstuuroinnilla – voidaan parantaa kiinnittymistä. Joissakin sovelluksissa käytetään myös keramisia vaihtoehtoja, kuten Zirkonia.

Käyttökohteet ovat laajat: hammasimplantit ovat yleisimmät, mutta osseointegroitumista hyödynnetään myös luuhun kiinnitettävissä kuulokojeissa sekä joissain ortopedisissa implantaatioissa, joissa halutaan parempaa kiinnittymää ja vakaata siirtovaikutusta.

Prosessi etenee useissa vaiheissa: implantin asennuksen jälkeen saavutetaan primaarinen stabiliteetti, jonka jälkeen luu alkaa remodeloitua ja kiinnittyä pintaan. Liian suuri mikromittaista liikettä voi estää kiinnittymisen onnistumisen. Osseointegroituminen kestää tyypillisesti useita viikkoja tai kuukausia; hampaisiin liittyvissä implantaatioissa täyden toimintakyvyn vaatimat kuormitusvaiheet voivat alkaa muutamien kuukausien kuluessa hoidon suunnitelmasta riippuen.

Onnistumiseen vaikuttavat muun muassa luun laatu ja määrä, implantin koko ja pinta, kirurginen tekniikka sekä kuormitusjärjestelyt. Myös tupakointi, diabetes ja tiettyjen lääkkeiden käyttö voivat heikentää tuloksia. Pitkäaikaisessa seurannassa korostuvat hyvä suuhygienia ja säännölliset tarkastukset.