Oppisuuntaukset

Oppisuuntaukset ovat koulutuksen ja oppimisen tutkimuksessa käytettyjä käsitteitä, joita käytetään kuvaamaan sitä, millä tavalla oppija lähestyy oppimisen tehtäviä, millaisia tavoitteita hän asettaa ja millaisia keinoja hän käyttää menestyäkseen. Ne heijastelevat oppijan motivaatiota, kognitiivisia strategioita sekä sosiaalisen vuorovaikutuksen vaikutusta oppimiseen, ja ne voivat muuttua tilanteesta toiseen.

Yleisimmät oppisuuntaukset voidaan jäsentää seuraavasti: (1) itseohjautuva tai autonomiaan tähtäävä suuntautuminen, jossa oppija asettaa omia tavoitteitaan ja suunnittelee oppimisprosessiaan; (2) tavoite-/suorituskeskeinen suuntautuminen, jossa motivaatio liittyy ulkoisiin palkkioihin, arvosanoihin tai muiden arviointiin; (3) kognitiivinen suuntautuminen, jossa korostuvat opetusmenetelmien ja tiedonrakenteiden aktiivinen rakentaminen sekä metakognitiiviset taidot; (4) sosiaalis-kontekstuaalinen suuntautuminen, jossa oppiminen sekä yhteisön että kulttuurin kautta; (5) tehtävä- ja kontekstisidonnainen suuntautuminen, jossa oppiminen liitetään käytännön tehtäviin ja todellisiin tilanteisiin.

Käytännössä oppisuuntaukset ohjaavat opetuksen suunnittelua, valittavia tehtäviä sekä oppimisen arviointia. Ne toimivat myös tutkimuksen viitekehyksenä, kun tutkitaan motivaatiossa, oppimistrategioissa ja saavutuksissa tapahtuvia yhteyksiä.

Rajoituksia ja kritiikkiä ovat muun muassa kulttuurinen konteksti, mittausmenetelmien valideetti sekä oppimisen dynaaminen luonne: oppimissuuntaukset voivat vaihdella yksilön ja tilanteen mukaan, mikä tekee yksiselitteisen luokittelun haasteelliseksi.