Oppimisvaikeuksina

Oppimisvaikeuksina on suomalaisessa ja kansainvälisessä keskustelussa käytetty termi kuvaamaan pitkäaikaisia vaikeuksia oppia keskeisiä akateemisia taitoja, kuten lukemista, kirjoittamista tai matematiikkaa, ilman että ne selittyvät pelkästään älyllisellä viisaudella, esteillä, terveydellisillä rajoitteilla tai riittämättömällä opetuksella. Oppimisvaikeudet voivat ilmetä yksittäisinä haasteina tai useampana yhdessä, ja ne voivat vaikuttaa sekä koulutyöhön että päivittäiseen elämään.

Tyypillisesti oppimisvaikeuksiin liittyy erilaisia alojen haasteita. Yleisempiä ovat lukemisen vaikeudet (dyslexia), kirjoittamisen vaikeudet (dysgraphia) ja matematiikan vaikeudet (dyscalculia). Lisäksi oppimisvaikeudet voivat liittyä kielellisiin, fonologisiin tai työmuistin sekä suorituksellisiin prosesseihin liittyviin vaikeuksiin, ja ne voivat esiintyä yhdessä muiden alueellisten ongelmien, kuten ADHD:n tai kielellisten häiriöiden, kanssa. Vaikeudet voivat ilmetä jo varhaislapsuudessa tai myöhemmin kouluiässä.

Arviointi ja diagnosointi perustuvat moniammatilliseen lähestymistapaan, johon kuuluu opettajien havainnot, vanhempien tiedot sekä tarvittaessa psykologinen, neuropsykologinen ja opetuksellinen arviointi. Tavoitteena on eritteellistää vahvuudet ja haasteet sekä poissulkea muut tekijät, kuten näkö- tai kuulorajoitteet tai epäasianmukainen opetustyyli.

- Tukitoimet ja opetuksen muoto: oppilaille voidaan tarjota yksilöllistettyjä tukitoimia, kuten strukturoitua, systemaattista ja multisensory-henkistä opetusta, extra-aikaa, pienryhmäopetusta sekä apuvälineitä ja teknologiaa. Keskeistä on varhainen tunnistaminen ja jatkuva, koordinoitu tuki, joka vahvistaa oppimisen yksikköä ja motivaatiota.

Oppimisvaikeuksien vaikutukset voivat vaihdella pitkällä aikavälillä, mutta asianmukaisella tuella ja varhaisella puuttumisella monet oppijat saavuttavat hyvän koulumenestyksen ja jatko-opinnoissa paremmat mahdollisuudet.