Ohjelmointikielissä

Ohjelmointikielissä on kyse ohjelmiston rakentamisen perusvälineistä. Niillä määritellään, miten tietokoneeseen kirjoitetut ohjeet tulkitaan ja suoritetaan. Ohjelmointikieli muodostuu syntaksista (säännöt, kuinka ohjelman osat kirjoitetaan) ja semantiikasta (mitä ne tarkoittavat ja miten ne vaikuttavat ohjelman tilaan).

Seurausmalli: ohjelmia voidaan suorittaa käännöllä (kääntäminen) tai tulkkaamalla (tulkkaus) tai yhdistetyllä lähestymistavalla (hybridi, kuten virtuaalikoneet ja just-in-time -kääntäminen).

Paradigmat: useimmat kielet tukevat useita, kuten imperatiivinen ja looginen, funktionaalinen, oliopohjainen ja tapahtumakeskeinen ohjelmointi. Esimerkkejä yleisistä kieliryhmistä ovat C-perheet, Java, Python, JavaScript sekä Haskell, Rust ja Swift. Kielet voivat olla tyypitettyjä staattisesti tai dynaamisesti, vahvan tai heikon tyyppisyyden mukaan.

Standardointi ja yhteisöt: kieltä käytetään laajalti eri toimialoilla, ja monet kielet ovat standardoituja (esimerkiksi ISO/IEC, ANSI), mikä tukee yhteensopivuutta ja kirjastojen kehitystä. Ekosysteemit sisältävät kirjastot, paketinhallinnan ja kehitystyökalut.

Opetus ja tutkimus sekä kaupallinen ohjelmistokehitys hyödyntävät ohjelmointikieliä vieläkin monipuolisesti. Kielet voivat olla yleiskäyttöisiä tai alueellisesti erikoistuneita (DSL, domain-specific language).

Kaiken kaikkiaan ohjelmointikielet kehittyvät jatkuvasti vastatakseen uudenlaisia ongelmia, kuten suurten tietomassojen käsittelyyn, moniydinsuorittamiseen sekä turvallisuuteen.