Normittaminen

Normittaminen tarkoittaa normien, eli yhteisön hyväksymiä käytännön odotuksia ja sääntöjä, joiden kautta toiminta ohjautuu ja poikkeamat hallitaan. Termi viittaa sekä tavoitteelliseen normien vakiinnuttamiseen että keinoihin, joilla nämä käytännöt omaksutaan ja noudatetaan. Normittaminen voi tapahtua sekä muodollisten sääntöjen että epämuodollisten sosiaalisten käytäntöjen kautta, ja se koskee sekä yksilöiden että ryhmien toimintaa.

Yleisiä mekanismeja ovat sosiaalinen osallisuus: perehdytys ja ohjaus, roolimallit, ryhmäpaine sekä sosiaalinen palkitseminen ja sanktiointi. Lisäksi käytetään ohjeistuksia, standardeja, koulutuksia ja palkintoja sekä suunnitteluun liittyviä keinoja, jotka vahvistavat haluttua käyttäytymistä. Eri normityypit erottuvat: ne kertovat, mitä tulisi tehdä, ja ne kuvaavat, mitä ihmiset yleisesti tekevät.

Normittamista sovelletaan laajasti esimerkiksi työyhteisöissä turvallisuus- ja etiikkakäytännöissä, koulutuksessa, terveydenhuollossa sekä ympäristö- ja energiatehokkuutta edistävissä ohjelmissa. Digitaalisissa ja online-ympäristöissä normit näkyvät käytöksen ohjauksessa, moderoinnissa ja yksityisyyden kunnioittamisessa.

Kritiikki ja rajoitteet: normittaminen voi vahvistaa nykytilaa tai sulkea pois vähemmistöjä, jos normit heijastavat vallan epätasapainoa. Se voi lisätä byrokratian tuntua ja vähentää yksilöllistä valinnanvaraa. On tärkeää arvioida legitiimiys, läpinäkyvyys ja kulttuurinen herkkyys sekä huolehtia oikeudenmukaisuudesta ja tietosuoja-tekijöistä.

Normittaminen liittyy laajempiin politiikan suunnittelun keinoihin, kuten käyttäytymisen muotoiluun ja nudgingiin. Tehokkuus riippuu kontekstista, luottamuksesta ja siitä, koetaanko normit tarkoituksenmukaisiksi ja oikeudenmukaisiksi.