Nominatiivimuodot

Nominatiivimuoto on sanan taivutusmuoto, jota käytetään kielessä usein subjektin roolissa ja jota usein pidetään sanan perusmuotona tai lemmana (kielisanaston hakusanana). Sille löytyy useissa kielissä omat taivutusmuotonsa, ja se voi toimia myös muiden kieliopillisten muotojen perustana.

Kielet, joissa nominatiivimuodot esiintyvät, käyttävät tätä muotoa yleisesti lauseen subjektille. Monet kielet erottavat subjektin sija-merkinnällä tai sanan taivutusmuodolla, jolloin nominatiivimuoto on yleensä se muoto, jota käytetään lauseen subjekteina ja joskus predikatiivien kanssa. Esimerkiksi latinassa nominatiivin avulla merkitään lauseen subjekti: puella (tyttö) on nominatiivissa yksikkö ja puellae on nominatiivissa monikossa; lauseessa Puella cantat (Tyttö laulaa) sana puella on subjekti.

Suomenkielisessä linguistiikassa nominatiivimuoto viittaa usein sanan lemmaksi tai perusmuodoksi sekä siihen, miten sana esiintyy nominatiivimuodossa. Nominatiivimuoto on yleisesti sanan sanastollinen hakusana, josta muut taivutusmuodot johdetaan. Suomen kielessä on useita tapauksia, mutta nominatiivimuoto on edelleen se perusmuoto, jota käytetään esimerkiksi sanakirjoissa ja opetuksessa sanan kappaleena, ja lisäksi pronominien nominatiivimuodot kuten minä, sinä, hän, me, te, he ovat erillisiä subjektin muotoja.

Nominatiivimuotojen tunteminen auttaa ymmärtämään lauseiden rakennetta ja sanojen taivutusta. Erilaiset kielet käsittelevät nominatiivin ja muiden sijojen muotoja eri tavoin, ja joissakin kielissä nominatiivimuoto esiintyy vain osittain taivutetussa järjestelmässä, kun taas toisissa se on keskeinen osa sanan asentoa lauseessa.