NO3pitoisuus

NO3-pitoisuus viittaa nitraatti-ioneja (NO3-) sisältävän näytteen pitoisuuteen. Yleisiä mittayksiköitä veden NO3-pitoisuudelle ovat milligrammaa litraa kohti (mg/L, usein sama kuin ppm vedenäytteissä). Maaperässä tai muissa kiinteissä aineissa pitoisuus ilmoitetaan tyypillisesti milligrammaa sillä kuutiokiloa kohti (mg/kg). NO3- on kasveille tärkeä lannoitteena, mutta korkeat pitoisuudet voivat merkitä vesistöjen ja pohjaveden rehevöitymistä sekä aiheuttaa terveysriskitekijöitä ihmisille.

Lähteitä NO3-pitoisuuksiin ovat maatalouslannoitus, lietteen tai jätevesien purkaminen, sekä leviäminen sade- ja sulamisvesien mukana. Sateiset kaudet sekä kastelu voivat lisätä huuhtoutumista maaperästä pohjaveden suuntaan, kun taas kasvien runsas kasvu ja nitrogeenin otto voivat vähentää NO3-pitoisuutta paikallisissa oloissa. NO3- liikkuvuus maaperässä riippuu maaperän koostumuksesta, pH:sta ja lämpötilasta sekä pohjaveden syvyydestä.

Mittausmenetelmät vaihtelevat laboratorioanalyyneistä ja kenttämenetelmistä. Yleisimmät laboratoriomenetelmät ovat ionikromatografia sekä väri- ja fotometriset menetelmät (esimerkiksi natriumbasilika- tai cadmium-reduktiomenetelmät). Kenttäolosuhteissa käytetään myös NO3- testiliuskoja tai pienlaitteita, jotka tarjoavat nopean alustavan arvion.

Säädöksellisesti NO3-pitoisuuden rajat vaihtelevat maittain ja suurimittaisissa kansainvälisissä suosituksissa. Esimerkiksi juomaveden NO3- enimmäispitoisuus on usein noin 50 mg/L tai vastaava, mikä vastaa noin 11 mg/L typestä (N). Pitoisuuksien tulkinta riippuu käyttötarkoituksesta, ympäristötilanteesta ja säädöksistä. NO3-pITOISUUDEN monitorointi on keskeistä sekä ympäristönsuojelussa että juomaveden laadun varmistamisessa.