Muovautuvuuteen

Muovautuvuus, yleisemmin puhuttu plastisuus, on kyky muuttaa muotoa ja säilyttää tämä muoto sen jälkeen, kun ulkoinen voima on poistunut. Elastinen muodonmuutos katoaa voiman poistuessa, mutta plastisen muodonmuutoksen jälkeen muoto on pysyvästi muuttunut. Plastisuus alkaa, kun jännitys ylittää myötörajan, jolloin tapahtuu pysyvä muodonmuutos.

Materiaalitieteessä plastinen muodonmuutos selittyy dislokaatioiden liikkeellä; kun ulkoinen voima ylittää myötörajan, atomien järjestys muuttuu pysyvästi. Plastisuuden ilmenemismuotoja ovat venyvyys ja taivutettavuus. Myötöraja, kimmokerroin sekä työkovettuminen (work hardening) sekä lämpökäsittelyt kuten annealing vaikuttavat plastisuuteen.

Esimerkkejä materiaaleista: metallit kuten kupari ja alumiini sekä teräkset ovat usein melko muovautuvia, mikä mahdollistaa levyjen valmistuksen ja muotoilun. Keramiikat ovat tyypillisesti hauraampia ja niillä on alhaisempi plastisuus. Polymereillä plastisuus voi olla erittäin suurta lämpötilasta ja olosuhteista riippuen, kun taas komposiitit voivat yhdistää hyvän plastisuuden ja kestävyyden.

Biologisessa kontekstissa muovautuvuus tarkoittaa fenotyyppistä plastisuutta, eli yksilön ominaisuuksien muovautuvuutta ympäristön vaikutuksesta. Neuroplastisuus kuvaa hermosolujen yhteyksien sopeutumiskykyä kokemusten perusteella. Plastisuutta tarkastellaan myös evolutiivisesta näkökulmasta geneettisen ja ympäristön vuorovaikutuksena.

Merkitys: muovautuvuutta hyödyntävät muun muassa suunnittelu ja valmistus, sekä biologinen tutkimus. Sen ymmärrys vaikuttaa materiaalivalintoihin, turvallisuuteen sekä sopeutumisen ja oppimisen tutkimukseen.