Moraalifilosofian

Moraalifilosofian, eli etiikan, ala tutkii kysymyksiä siitä, mikä on oikein ja väärin, millainen on hyvän elämän luonne ja millaiset velvollisuudet ihmisillä on. Se jaottelee tutkimuksensa kolmeen pääalueeseen: normatiivinen etiikka, metaetiikka ja soveltava etiikka.

Historian saatossa moraalifilosofia on kehittynyt antiikin Kreikasta Kantin ja utilitarismin kautta nykyajan keskusteluihin. Aristoteles korosti hyveitä ja eudaimoniaa; Immanuel Kant painotti velvollisuutta ja kategorista imperatiivia; Bentham ja Mill painottivat seurauksia. 20. vuosisadalla hyve-etiikka sai uutta elinvoimaa Anscombeen ja MacIntyren vaikutuksesta, ja metaetiikassa pohditaan moraaliväitteiden totuutta ja objektiivisuutta. Myöhempinä keskusteluina on korostettu tulkinnallista moninaisuutta sekä moraalisen yhteisymmärryksen rakentamista, ja kriittisesti pohdittu moraalisen kielen ja totuuden suhdetta.

Normatiiviset suuntaukset jaetaan utilitarismiin, deontologiaan ja hyve-etiikkaan. Utilitarismi mittaa oikeudenmukaisuutta seurauksilla; deontologia korostaa velvollisuuksia ja sääntöjä riippumatta lopputuloksesta; hyve-etiikka painottaa luonteenpiirteitä ja hyviä toimintoja yhteisön kontekstissa. Metaetiikassa kysytään, ovatko moraaliset väitteet tosia tai tekoja; soveltava etiikka kohdistuu käytäntöön lääketieteessä, ympäristössä, teknologiassa sekä politiikassa. Nykyään ala huomioi monikulttuurisuuden ja teknologian haasteet.